Minulta on pyydetty kovasti valaisuohjeita salamalle. Mitä kukakin sitten valaisuohjeilla tarkoittaa? Se on hyvä kysymys, johon oikea vastaus riippuu kysymyksen esittäjästä. Tässä tulee joitakin aivan perusteita, sillä jostain on aloitettava.
Tässsä ja tulevissa valaisujutuissa käytän seuraavia sanoja: pikkusalama ja studiosalama. Pikkusalama tarkoittaa kameraan kiinnitettävää salamaa, esim. Nikon SB-900 tai Canon 580 EX. Studiosalama tarkoittaa verkkovirralla toimivaa studiokäyttöön tarkoitettua salamalaitetta, kuten Elinchrom D-lite 2, Elinchrom Digital 3000 AS tai Multiblitz Profilux.
Pohditaan aluksi hieman, että miksi haluamme valaista jonkin kohteen? Joulukuussa yksi vastaus kuuluu: on pimeää. Se on yksi syy, mutta se on myös varsin alkukantainen ja yleisluontoinen syy. Jos on pimeää, niin mikä tahansa valo käy, jos muita tavoitteita ole kuin valon määrän lisääminen.
Minä ja toivottavasti myös te, tämän blogin lukijat, haluatte määrän sijasta laatua, josta päästään toiseen hyvään syyhyn valaista kuvauskohde. Toinen hyvä syy jonkin kohteen valaisuun on tietenkin se, että haluamme saada kohteen näyttämään siltä kuin itse haluamme. Toisin sanoen vallitseva valaistus ei tyydytä laadultaan, eikä ehkä määrältäänkään.
Valokuvaajalla pitäisikin valaistusta suunntellessaan olla selkeä päämäärä. Haluaako kuvaaja ehkä jäljitellä tiettyä luonnonvaloa, haluaako hän esittää kohteensa mahdollisimman dramaattisesti, vaiko kenties neutraalisti dokumentoiden?
Kuten kahdesta ylläolevasta Nikon D300s + 35 mm f/1.8 + SB-900 yhdistelmällä kuvatusta esimerkistä näkyy, niin valaisua muuttelemalla samasta kohteesta voi saada ainakin kaksi tunnelmaltaan aivan erilaista valokuvaa.
Ylempi kuva toteaa hyvin arkisesti, että siinä on hedelmiä pyyhkeen päällä. Alempi kuva voi saada jotain liikettä jopa katsojan mielikuvitukseen, mutta ainakin kuva-ala on ylempää kuvaa tehokkaammin käytetty varjojen toimiessa osana kuvaa.
Valaisussa yksinkertainen on kaunista. Kyllä taitavasti tehtyjä monen lampun valaisujakin tehdään joka päivä, mutta vaikeusaste ja työmäärä kasvavat eksponentiaalisesti suhteessa valojen lukumäärään.
Valaisun opettelu kannattaa aloittaa yhdellä valolla ihan selkeyden vuoksi ja yhdellä valolla tekee ihmeitä, jos tietää mitä tekee.
Valojen, esim. salaman, käyttö ei saisi olla itsetarkoitus. Jos vallitseva valo toimii, niin sitä kannattaa hyödyntää.
Jos ajatellaan salaman valoa vain valona, niin se on ihan samanlaista valoa kuin kaikki muukin. Samanlainen valaistus voidaan tehdä sekä kuumilla valoilla että salamalla. Joissakin tilanteissa ensin mainittu on kätevämpi ja toisissa tilanteissa jälkimmäinen on parempi.
Salamavalolla on joitakin erityispiirteitä verrattuna jatkuvaan valoon, eli niin sanottuihin kuumiin valoihin. Yksi salaman ominaisuus on kyky pysäyttää liike sopivissa olusuhteissa.
Valaisun opetteluun kuumat valot ovat ehdottomasti salamaa parempi vaihtoehto, koska valaistuksen voi nähdä kaiken aikaa samoin kuin siihen tehtävät muutokset. Tässä jutussa olevia kuvia varten väläyttelin salamaa aika monta kertaa, koska varjot eivät osuneet kohdalleen. Kuumalla valolla, esim. halogeenilla olisin nähnyt varjot kaiken aikaa.
Studiosalamassa on niin sanottu ohjausvalo, joka näyttää mihin salaman valo lankeaa ja miten varjot muodostuvat kuvassa. Kaikissa tilanteissa ohjausvalo ei kuitenkaan ole aivan tarkka ja salamalla valotettu kuva sattaa olla hieman erilainen kuin ohjausvalojen näyttämä näkymä.
Luovaan salamavalaisuun tarvitaan salamalaite, jonka tehoa voi säätää käsin. Salaman lisäksi tarvitaan jokin väline, jolla kamerasta irrallaan oleva salama saadaan välähtämään silloin, kun kameran suljin on auki. Yleisin ja edullisin vaihtoehto on täsmäysjohto, jolla salama liitetään kameraan. Toinen vaihtoehto, joka ei nykyään välttämättä ole edes kallis, on langattomasti toimiva radio-orja eli radiosynkka.
Sateenvarjo tai pieni tasovalo ovat myös suositeltavia varusteita, sillä näillä salaman valoa voi pehmentää. Kumpikaan ei ole kallis varuste ja niiden avulla salaman käyttömahdollisuudet kasvavat.
Salamavalolle tarkoitettu valotusmittari on hyödyllinen varuste, mutta ei aivan välttämätön. Suosittelen kuitenkin mittaria, koska kameran näytöltä ei aina voi arvioida valotusta kovin tarkasti. Salamamittarilla on myös helppo nähdä salamasta tulevan valon todellinen määrä ja esim. kahden valon välinen valosuhde. Kaksi valoa tässä yhteydessä tarkoittaa mitä tahansa valoa, siis esim. vallitsevaa- ja salaman valoa.
Jotta nämä jutut pysyisivät kohtuullisuuden rajoissa pituudeltaan, niin tänään päätetään tähän. Seuraavassa osassa ryhdytään valaisemaan ja pohtitaan esimerkkikuvien avulla miten valon laatu ja suunta vaikuttavat lopputulokseen. Salamavalon käsisäätöjä käydään myös läpi, koska se tuntuu olevan, ainakin kuulopuheiden perusteella, aloittelijalle hankala asia.
Toivon tästä aiheesta kommentteja ja kysymyksiä.
Kerrottakoon vielä miten olen valaissut nuo kaksi jutun keskellä olevaa kuvaa. Molemmat kuvat on kuvattu Nikon D300s kameralla ja Nikkor DX 35 mm f/1.8 objektiivilla. Valotusaika oli molemmissa kuvissa 1/125 s., mutta sillä ei tässä ollut paljon merkitystä, koska kuvasin hämärässä studiossa.
Ylempi kuva on valaistu Nikon SB-900 salamalla, jonka edessä oli 30 x 40 cm tasovalo. Valo oli aivan kameran vieressä ja valon suunta siis kameran suunnasta. Salama oli käsisäädöllä ja valoteho oli 1/8, jolla kuvausaukoksi tuli f/11. Valo oli n. 70 cm päässä kohteesta.
Alempi kuva, kuten myös jutun avauskuva, on valaistu Nikon SB-900 salamalla, jonka valokeila oli säädetty 200 mm polttovälille. Halusin mahdollismman kapean valokeilan ja siksi 200 mm asento. Valo oli vasemmalla n. 60 cm päässä kohteesta ja n. 10 cm korkeammalla kuin pöytä, jolla kuvauskohde oli. Salama oli käsisäädöllä ja valoteho oli 1/32, jolla kuvausaukoksi tuli f/11. Salaman väläytin molemmissa kuvissa Multiblitz radiosynkalla langattomasti.
