Videossa kunnollinen ääni on tärkein osa

Videot ja niiden tekeminen on tämän päivän juttu. Elävää kuvaa pitäisi osata tehdä, vaikka asiakas ei vielä sitä osaisi kysyäkään, sillä kohta se osaa. Videon kuvaaminen on eri tavalla haasteellista kuin valokuvaaminen.

Ei riitä, että kuva on huolella tehty, vaan myös ääni pitää olla kunnolla tallennettu. Ääni onkin videon tärkein yksittäinen osa. Jos vaikka kuvataan yksinkertainen haastattelutilanne, mutta äänitys on kehno, niin kuvaakaan ei voi käyttää. Hyvälaatuisen äänen päälle voi laittaa vaikka sarjan valokuvia, kaavioita, piirroksia tai muuta, jos alkuperäinen videokuva on käyttökelvoton jostain syystä.

Äänen voi tallentaa kameralla, mutta ainakin erillinen mikrofoni on suositeltava. Erillinen audiotallennin on joka tapauksessa hyvä ratkaisu, vaikka kamerallakin ottaisi äänen. Erillisissä tallentimissa on parempi äänen laatu kuin kameroissa, eikä ole huono ajatus tallentaa ääni kahdella eri laitteella varmuuden vuoksi.
Olympus LS-5 ja Sennheiser K6/ME66.
Yksi hyvä äänen tallennin on Olympus LS-5, joka on LS-11:n edullisempi sisarmalli. Erona noissa kahdessa on ainoastaan muistikapasiteetti ja mukana tulevat ohjelmat. Muisti ei ole ongelma, koska laitteessa on SD-korttipaikka, jolla kapasiteettia saa käytännössä rajattomasti. Ohjelmien tarpeellisuuden jokainen ratkaisee itse.

Käyttöliittymä on selkeä ja laitetta voi käyttää jopa lukematta edes ohjetta. Käyttöohje tosin kannattaa lukea, kaikesta huolimatta.

Olympuksessa on erittäin hyvälaatuinen tallennus niin omalla sisäärakennetulla mikrofonilla kuin ulkoisellakin mikrofonilla. Esivahvistin on hyvä, eikä ääni säröile helposti. Äänen tasot voi säätää käsin tai jättää automaatin tehtäväksi. Laite on pieni, jonka ansiosta sen voi laittaa vaikka taskuun, jos käytetään esim. langallista solmiomikrofonia.

Olen käyttänyt Olympusta videoprojekteissa hyvällä menestyksellä ja sen perusteella voin suositella laitetta. Olympus LS-5 maksaa n. 200 euroa, jota ei voi pitää pahana hintana.

Mikrofonina olen käyttänyt Sennheiser K6/ME66 haulikkomikrofonia. K6/ME66 on voimakkaasti suuntaava, josta on hyötyä varsinkin miljöössä, koska taustaäänet vaimenevat. Sennheiser on erittäin hyvälaatuinen mikrofoni ja myös erittäin herkkä. Tästä tulee ongelmia joidenkin kameroiden kanssa, koska ääni saattaa säröillä, kun kameran esivahvistin ei osaa käsitellä näin herkää äänilahdettä.

Nikon D3s ja Nikon D7000 kameroissa mikrofonin herkkyys pitää Sennheiserin kanssa laittaa pienimmilleen, mutta silti ääni saattaa säröillä, jos puhuja korottaa arvaamatta ääntään. Olympus E-5 on tässä suhteessa parempi ja toimii Sennheiserin kanssa Nikonia etevämmin.

Nikonin kamerat on optimoitu Audio Technica Pro24 mikrofonille, jota esim. Bill Frakes sanoi käyttävänsä kameramikrofonina.

Olympus LS-5:n kanssa ei ole ollut ongelmia, vaan ääni tallentuu hienosti, eikä säröile. Sennheiserin äänenlaatu on huippuluokkaa ja lopputuloksena on miellyttävän pehmeä, mutta selkeä ääni.

Audion merkitystä ei voi videokuvauksessa korostaa liikaa, mutta viimeistään yhden tunaroidun äänityksen jälkeen sen kyllä tajuaa.
 
Bloggers Team