Vesa kuvasi Veskua

Kolleegani Jyrki Vesa kuvasi Vesa-Matti Loiria Iltalehteen. Alla Jyrki kertoo lyhyesti tämän tapaisista kuvauksista ja tämän kuvauksen valaisusta.
1/100 s., f/3.2 ja ISO 640
Lehdillä on usein määrätyt juttutyypit, jolloin kuvien formaatti on etukäteen määrätty. Kuvien päälle saatetaan laittaa teksti, ja kuvaajalta  odotetaan kuvaa, jossa on epäterävä ja samansävyinen tausta.
1/160 s., f/2.8 ja ISO 640
Arkistoa varten tai lisäkuviksi halutaan erityyppisiä kuvia. Kuvaukseen varattu aika on usein muutamasta minuutista varttiin. Kuitenkin pitäisi saada kuvattua pystyä ja vaakaa sekä yleiskuvaa ja lähistä. 
Veskun sisäkuvissa on viisi minuuttia eroa. Sama paikka, mutta kuvattu eri kulmista. Lisäksi kuvasin ulko-ovella sisään mennessä sarjan lähikuvia vallitsevalla valolla.

Valaisu tehty yhdellä Nikon SB-800 salamalla ja heijastavalla varjolla. Kamerassa masterina eli ohjaavana salamana oli SB-900. Vallitsevan valon, eli ikkunaverhojen ja seinävalaisimien tummuuden säädin suljinajalla ja salaman tehon valitun aukon mukaan. Kaikki manuaalisesti.

Ammattirunkojen etuna on hieno kuvanlaatu isoillakin herkkyyksillä. Tonnin herkkyys ei näy kuvassa mitenkään huonontavasti, mutta se antaa hyvin pelivaraa vallitsevan valon hallintaan. Suljinajat saa pidettyä niin lyhyinä, ettei tule liike-epäterävyyttä pitkälläkään putkella. Pitää muistaa, että salamasta huolimatta voi tulla tärähtäneitä kuvia, jos vallitsevan valon ja salaman teho lähellä toisiaan ja kuvataan käsivaralta pitkällä suljinajalla.
Jyrki Vesa


Jyrki ei erikseen mainitse, mutta näyttäisi siltä, että alakuvassa kamerassa kiinni ollut salama on osallistunut valaisuun täytevalona.
Kuulen myös jo kysymyksen, että miksi päävalona on ollut SB-800 ja ohjaavana salamana SB-900? Eikö SB-900 ole parempi ja tehokkaampi kuin SB-800?
Vastaan Jyrkin puolesta ja luulen, että olen oikeilla jäljillä. Jyrkillä on kassillinen SB-800 salamoita, joten päävalona on mitä luultavimmin ollut siksi juuri SB-800. Ohjaavana salamana taas on järkevää käyttää ysisatasta, koska sen käyttöliittymä on ylivertainen mihin tahansa pikkusalamaan verrattuna.
Matti
 
Bloggers Team