Resoluutiokuningas hakusessa!


Olen kuvannut rinnakkain ja peräkkäin neljälla erilaisella digitaalikameralla, koska halusin itse ottaa selvää kuinka suuri ero resoluutiossa käytännössä on. Minulla kävi hieman tuuria, koska Canonia ja Nikonia jokainen haluaa kokeilla, mutta ne sattuivat minulle samaan aikaan. Samaan rysään tuli vielä Pentaxikin ja päätin ottaa senkin mukaan, koska se on tyypillinen aloittelijan järkkäri. Color-Kolmiosta antoivat ystävällisesti vielä Hasselin lainaksi tätä varten. 

Kuvatut kamerat ovat Canon 5D mk2, Hasselblad H3D II, Nikon D3x ja Pentax K-m. Julkaisen tulokseni aivan pian, mutta minulla on vielä yksi pulma ratkaistavana. Kuten kaikki digitaalikameroilla kuvaavat tietävät, niin riemuksemme jokaisella valmistajalla on oma versionsa kuvatiedostosta. Nikon D3x raakakuvat eivät toistaiseki aukea tietääkseni muilla kuin Nikonin omalla softalla tai Capture Onella. Pitää siis päättää miten kehittelen kameroiden raakakuvat.

Ajattelin aluksi käyttää jokaisen kameran kuvien käsittelyyn kunkin valmistajan omaa softaa, mutta pienen kokeilun jälkeen se ei tuntunut hyvältä. Tarkoitukseni on muuntaa kaikki Adoben standardiformaattiin, siis DNG:ksi. Nikonin kuvien pitäisi muuntua Capture Onella, joten suunnitelmani taitaa toimia. Lightroom on minulle tuttu ohjelma ja osaan sitä käyttää ja siksi minusta tuntuu tasapuoliselta, että käytän samaa ja hyvin tuntemaani ohjelmaa kaikille kameroille.

Tähän aiheeseen siis palataan aivan pian.
 
Bloggers Team