Otin Sinarin eMotion 75LV perällä pari kuvaa, joista voi päätellä keskikoon digitaalikameran suorituskykyä korkeammilla ISO arvoilla. Kuvat siis täällä.
Sain kritiikkiä Canon Sinar vertailusta valokuvauksen pitkän linjan ammattilaiselta Timo Simpaselta, jolle vastasinkin, mutta selitellään nyt vielä hieman.
Tuollaisten vertailujen paras anti on mielestäni viihteellinen ja uteliaisuutta tyydyttävä. Kaikki eivät pääse kokeilemaan Sinarin kaltaisia kameroita eikä välttämättä edes Canon 5D mk kakkosta. Siksi tein tuonkin vertailun. Se oli monestakin seikasta johtuen liian kiireellä tehty, mutta kyllä sillä silti mielestäni on juuri uteliasuus- ja viihdearvoa.
Minun ja muidenkin tekemiin kokeiluihin ei pitäisi suhtautua liian vakavasti. Vaikka joku laite testataan viimeisen päälle huolella ja perusteellisesti, niin aina löytyy joku, jonka mielestä jokin kohta testauksessa oli väärin tehty.
Toivon, että omista käyttökokeiluistani on iloa, vaikka ne eivät olekaan tieteellisä testejä.