Pimeän valtias, Canon 200 mm f/2 L IS USM




Canon toi legendaariselle 200 mm f/1.8 objektiiville seuraajan viime syksynä. Uutuus on valovoimaltaan edeltäjäänsä hieman huonompi, sillä suurin aukko on vain 2, mutta kuvanvakaaja enemmän kuin korvaa tuon 1/3 aukon huononnuksen valovoimassa.

Kuten odottaa sopii, niin kakkulan rakenne ja mekaaninen laatu on luksusluokkaa, johon viittaa mallinimessä oleva L-kirjainkin. Muiden Canonin supertelejen tapaan myös 200-millisessä on nappuloita enemmän kuin perusobjektiivissa. Tarkennusta voi rajoittaa eri tavoilla, jotta esim. kuva-alan poikki kävelevä ihminen ei aiheuta äkillistä tarkennuksen siirtymistä. Yhden tarkennusetäisyyden voi myös asettaa muistiin ja tuon etäisyyden voi palauttaa tarkennusrenkaan etupuolella olevaa hammastettua kehää kääntämällä.

Optinen laatu on juuri niin hyvä kuin voi olla. Täyttä aukkoa voi käyttää huoletta, sillä terävyys ja kontrasti ovat erittäin hyvät. Kuvan laatu paranee aavistuksen hieman himmentämällä, mutta selvästikin sunnittelussa on painotettu täyden aukon suorituskykyä, joka on siis erinomainen. 

Canon mainostaa, että kuvanavakaaja on viiden aukon arvoinen. Tuota on vaikea todentaa, mutta tehokas vakaaja on. Kuvasin teräviä kuvia 1/5 sekunnin valotusajalla käsivaralta. Tuo vaati kyllä muutama kuvan sarjan, mutta siltikin. Sitä paitsi uuden 5D:n hyvä resoluutio ei anna anteeksi pientäkään tärähdystä.

Syväterävyysalue on luonnollisesti lyhyt ja tarkennuksen kanssa pitää olla huolellinen. Tarkennus toimii äänettömästi ja todella nopeasti eikä hämärässäkään hapuile. Tein kokeilut 5d mk2 rungolla, joten ammattirungolla tarkennus voi olla vieläkin parempi.

Valovoimaisen putken kääntöpuoli on tietty iso koko. Kuvassa 200 millinen on 70 - 200 f/2.8 zoomin vierellä. Tällainen iso valkoinen putki tyo katu-uskottavuutta, mutta ihan huvikseen tuollaista ei kyllä viitsi kanniskella. 

Tämä on ehdoton valinta, jos valovoima on tarpeen. Helsinkiläisessä verkkokaupassa 200 mm f/2.8 L II maksaa n. 840 euroa ja 200 mm f/2 L maksaa n. 5970 euroa. Onhan tuossa kalliimmassa sentään kuvanvakaajakin. No, ainahan valovoimasta on saanut maksaa.

Muutama jpg-kuva on täällä zippinä, jonka voi imuroida, jos haluaa itse katsella täydessä koossa testikuvia. Kuvia katsoessa pitää muistaa todella lyhyt syväterävyysalue. Katso exif-tiedoista myös valotusaika ja muut tiedot.

Nämä testikuvat ovat ainoastaan katseluun oman tietokoneen näytöltä. Kuvia ei missään tapauksessa saa julkaista muualla ilman lupaani.
 
Bloggers Team