Canon 5D mk2



Canon 5D oli todellinen yllätys aikanaan, kun tämä täyden kennon edullinen digikamera julkistettiin. Viitonen oli tuotannossa ennätyksellisen pitkään digikameroiden lyhyessä historiassa, peräti n. kolme vuotta. Canonilla ei ollut mitään tarvetta tuoda uutta päivitettyä mallia markkinoille ennen kuin kilpailijat alkoivat tehdä samankaltaisia tuotteita.

Viime syksynä Photokinassa julkistettiin uusi Canon 5D mk2, jossa merkittävin uutuus oli 21 megapikselin kenno ja videokuvausmahdollisuus. 

Kuvasin n. viikon ajan mk2-mallilla ja uusi kamera on edeltäjäänsä parempi monessa suhteessa, mutta siltikin mielestäni suhteellisen maltillinen uudistus. Käytössä uusi valikkorakenne on vanhaa parempi ja helpottaa valintojen tekoa. Takaosan uusi iso näyttö on erinomainen ja siitä on mahdollista tarkistaa kuvan terävyys entistä paremmin. Etsimessä näkyy ISO-arvo kaiken aikaa, joka on niin ikään hyvä asia. Muitakin pikkuparannuksia on tehty, kuten akun varaustilan kunnollinen näyttö.

Vaikka Canonilla korostetaan, että kuvaajia kuunnellaan tuoteparannuksia tehtäessä, niin aina eivät pienetkään parannukset päädy tuotantoon. Uudessa 5D:ssä on edelleen kuvaustilan valintakiekko vailla lukitusta, vaikka sen lisääminen tuskin olisi ollut iso asia. Kiekko kääntyilee toiminnan tuiskeessa aika helposti asiattomaan asentoon. 

Automaattitarkennuksen perusteellista päivitystä oli moni minun lisäkseni toivonut, mutta tarkennukselle on tehty ainoastaan hienosäätöä. Tarkennus tuntuu aavistuksen paremmalta kuin vanhassa mallissa, mutta ero ei ole dramaattinen. Muutama uuden kameran ostanut kolleegani on myös sanonut, että tarkennus toimii vanhaa luotettavammin. Luotettavuus ei kuitenkaan ole samalla tasolla esim. Nikonin paremmissa malleissa käyttämän 51 pisteen tarkennuksen kanssa. 

Paremmalla tarkennuksella varustettuna 5D mk2 olisikin kyllä jo miltei liian hyvä kamera hintaansa nähden ja saman ovat ilmeisesti todenneet myös Canonin markkinoinnin ihmiset. Jotakin pitää jättää seuraavaan malliin.

Tarkennuksen voi kalibroida jokaiselle objektiiville erikseen, jos niin haluaa. Tämä on merkittävä parannus, sillä ainakin minun molemmat edellisen sukupolven 5D:t kaipaisivat tätä.

Kuvanlaatu on erinomainen ja aivan tasoissa esim. uuden Nikon D3x:n kanssa, kuten resoluutiovertailustani voi todeta. Terävyys, herkkyys ja dynamiikka ovat mainiot. Käyttökelpoista jälkeä tulee jopa ISO 6400 asetuksella, jossa kohinaa näkyy tasaisilla pinnoilla, mutta terävyys ja sävyala ovat hämmästyttävän hyvät. 

Videokuvaus on tullut jäädäkseen myös järjestelmäkameroihin, mutta esim. Nikonin uudessa D3x-mallissa videota ei ole. Syy tuohon on isojen tapahtumien, kuten olympialaisten televisio-oikeudet. Tuollaisiin tapahtumiin ei välttämättä ole asiaa videokameran kanssa.

Canonilla voi kuvata videoita ja hyvällä laadulla. Mikään lomakuvaajan tähtää ja ammu videokamera Canon ei ole, sillä tarkennus videota kuvatessa on hieman hankalaa. Järjestelmällisessä videotuotannossa varsinkin jalustalta kuvattuna videokuva on erittäin näyttävän näköistä. Pieni syväterävyys mahdollistaa ihan oikean elokuvan näköisen kuvausjäljen.

Canon 5D mk2 on ehdottomasti hintansa arvoinen päivitys vanhoille 5D-kuvaajille ja hyvä hankinta suhteellisen edullisia pikseleitä kaipaavalle. Parempaa kuvanlaatua ei tällä hetkellä ole missään kinodigissä. Kovemman hinnan maksamalla saa lisää nopeutta ja käyttömukavuutta.

Muutama kommenttini Canonista on on myös täällä.

Yllä oleva Bemarin kuva on kuvattu 5D mk2 kameralla ja 200 mm f/2 L IS USM objektiivilla ja alempi kuva on kuvattu 24 - 105 mm f/4 L IS USMobjektiivilla, joka on mitä parhain yleiskakkula ja sopii hyvin pariksi uuden viitosen kanssa.

 
Bloggers Team