Leica S2 kokeilussa, ensivaikutelmia


Sain kokeiluun Leica S2:n, joka on Suomessa harvinaista herkkua, koska näitä melko arvokkaita kameroita  ei ole maahantuojallakaan hyllyt notkollaan. Sain myös kevättalven flunssan, enkä ole oikein päässyt ulos kokeilemaan Leicaa. Eilen kyllä näppäilin joitakin kuvia tuntuman saamiseksi.

Tässä kuitenkin yksi esimerkkikuva Leicalla. Hyödynsin jälleen tyttäreni koiraa, joka oli viikonloppuna käymässä. Ensi viikolla minulla on muitakin esimerkkejä.
Leica S2 + 75 mm f/2.5 @ f/9.5, 1/125 s. ja ISO 160.
Kuva aukeaa täysikokoisena.
Tämä on kuvattu ISO 160 perusherkkyydellä aukolla f/9.5 ja valotusaika oli 1/125. Käytin valaisuun kahta studiosalamaa, yksi vasemmalta 45 asteen kulmassa niin kuin potrettivalon kuuluukin ja kameran suunnasta täytevalo kolme aukkoa päävaloa alemmalla teholla. Molemmissa valoissa oli Photoflexin 114 cm heijastava sateenvarjo. Objektiivi oli Summarit-S 70 mm f/2.5 Asph.

Leica S2 on merkille tunnusomaisesti erittäin pelkitetty ulkonäöltään. Nappeja ja säätimiä ei ole liikaa pilaamassa linjakkaita muotoja. Leica on tällaiseksi kameraksi kohtuullisen kokoinen ja verrattavissa esim. Nikonin D3-sarjan kameroihin. Rakenne vaikuttaa lujalta ja runko tuntuu käsissä mukavalta. Painoa on keskiverto digijärkkäriä enemmän, mutta käsivaralta kuvaaminen käy hienosti, ainakin 70 mm normaalilasilla. Kamera on kädessä miellyttävän tuntuinen ja sekin auttaa.

Leica S2 on perinteisen keskikoon digiperän ja ns. täyden kennon ( kinokoko ) digijärkkärin väliin sijoittuva järjestelmäkamera. Leican kenno on 45 x 30 mm kokoinen ja pikseleitä on 37,5 miljoonaa. tarkemmat tekniset tiedot ovat täällä. Kokeilussa oleva paketti maksaa 22200 euroa, josta rungon osuus on 18600 euroa ja objektiivin 3600 euroa.

Lisää Leicaa ensi viikolla. Minulla on huomenna maanantaina kuvaus, jossa toivon voivani käyttää Leicaa jonkin verran. Katsotaan miten käy.

Noin 1,5 vuotta sitten otin testikuvan Leaf 56 Mp digiperällä, Nikon D3x kameralla ja Nikon D700 kameralla. Jos kiinnostaa vertailla, niin testikuvat löytyvät täältä.
 
Bloggers Team