Parit superzoomit, Sony DT 18 - 250 mm ja Tamron 18 - 270 mm

Nikon D7000 + Tamron 18 - 270 mm @ 18 mm, f/7.1, 1/125 s. ja ISO 500.

Olin Saksassa kuvaamassa karnevaaleja ja otin reissulle mukaani kaksi superzoomia, Sony DT 18 - 250 mm f/3.5 - 6.3 ja Tamron 18 - 270 mm f/3.5 - 6.3 Di II VC PZD. Ajattelin, että tulee välillä kuvattua muitakin testikuvia kuin Porvoon maisemia.

Onko superzoom oikeasti kätevä?

Objektiivien ja kameroiden kokeilu on hieman kaksijakoinen homma. On hauska kokeilla uusia laitteita, mutta jos laitteet eivät oikein miellytä, niin siltikin pitää kuvata. Superzoomit herättävät minussa ristiriitaisia tunteita. Sanotaan, että ne lisäävät mahdollisuuksia ja ovat käteviä, varsinkin reissussa. Koen asian lähes päin vastoin. Superzoomilla tulee sohittua sinne sun tänne ja tekee mieli kuvata kaikki lähellä sekä kaukana. Keskittyminen hajoaa liian moneen suuntaan.

Sony A580 + Sony DT 18 - 250 mm @ 18 mm, f/10, 1/640 s. ja ISO 100.

Minulla on tapana vapaa-ajalla, lomalla tai muuten vaan, kuljettaa mukana vain yhtä kiinteäpolttovälistä objektiivia. Nykyään mukana on Nikon D7000 ja Nikkor DX 35 mm f/1.8. Tottakai tämä rajoittaa tavallaan kuvaamista, mutta pidän erityisesti siitä, että etsin sopivan kuvakulman tai sommitelman juuri omalle kameralleni. Minulla on mielessäni tietynlaiset kuvat, joita etsin, ja kuvaan vain niitä tiettyjä kuvia. Teen tällä tavalla vähemmän määrää, mutta enemmän laatua verrattuna vaikka superzoomin käyttöön. Ainakin omasta mielestäni.

Nikon D7000 + Tamron 18 - 270 mm @ 18 mm, f/10, 1/400 s. ja ISO 100.

Nyt minulla kuitenkin oli mukana jopa kaksi superzoomia, enkä oikein vieläkään vakuuttunut. Huomasin, että väkijoukossa zoomilla tulee helposti kuvattua tavallaan salakuvia ihmisistä kaukaa. Jos kuvaan ihmisiä omalla kalustollani, niin menen aina ihmisten lähelle, koska minun on pakko mennä, mutta samalla syntyy keskustelua ja vuorovaikutusta.

Kaksi erilaista samanlaista

Sony ja Tamron ovat toistensa kaltaisia monessa suhteessa. Molempien fyysinen koko ja polttovälialue on samanlainen, valovoima samoin ja jopa optinen suorituskyky pääpiirteissään. Laajakulma-asennossa molemmat ovat suhteellisen pienikokoisia, mutta pisimmälllä polttovälillä pituutta kertyy melkoisesti.

Mekaaninen rakenne on uutena hyvän tuntuinen molemmissa, mutta Sony tuntuu aavistuksen tukevammalta. Zoomausrengas toimii pehmeästi koko alueella ilman pykäliä tai tahmeita kohtia.

Sony A580 + Sony DT 18 - 250 mm @ 18 mm, f/5, 1/40 s. ja ISO 100.

Sonyn tarkennus on vanhahtava kameran moottorilla toimiva järjestelmä, mutta pelaa käytännössä hyvin, eikä moottorin ääni ole paha. Tamronissa on äänetön sisäänrakennettu tarkennusmoottori, mutta käsitarkennusta varten pitää kääntää katkaisijaa, koska muuten tarkennusrengas ei kierry. Tamronin tarkennus on luotettavan tuntuinen käytössä ja ainakin kokeilukappale tarkensi oikein.

Osittain käyttökelpoisia

Sonyn optinen performanssi on laajakulmalla paras ja pysyy kohtalaisella tasolla n. 100 mm asti. Aukolle f/8 himmennettynä kuva on kohtalaisen käyttökelpoinen reunoja myöten, mutta täydellä aukolla reunat ovat pehmeät. Kun zoomataan 200 mm asti ja yli, niin liikutaan käyttökelpoisen rajamailla himmennettynäkin. Varsinkin kuvan reunat ovat mössöä, jota runsaat kromaattiset aberraatiot pahentavat. Kontrastin puute vaivaa myös koko polttovälialueella korostuen yli 100 mm asetuksilla ja se saa kuvat näyttämään latteilta.

Yllä vertailun vuoksi Tamron 18 - 270 mm ja Nikkor 70 - 200 mm VRII.
Kuvat aukeavat täysikokoisina.

Kokeilemani yksilö oli hieman epäkesko ja kuvan vasen reuna oli aavistuksen pehmeämpi kuin oikea.

Tamronin optiikka on niin ikään parhaimmillaan lyhyillä polttoväleillä ja pysyy kohtalaisena 100 mm tienoille asti. Aukolle f/8 himmennettynä terävyys on käyttökelpoinen kuvan reunoillakin ja n. 18 - 35 mm asennossa jopa hyvä. 200 mm ja pidemillä polttoväleillä ollaan taas käyttökelpoisen rajamailla tilanteesta riippuen. Huono kontrastintoisto ja runsaat kromaattiset aberraatiot pahentavat tilannetta pitkillä polttoväleillä.

Yllä vertailun vuoksi Tamron 18 - 270 mm ja Nikkor 70 - 200 mm VRII.
Kuvat aukeavat täysikokoisina.

Kokeilemani yksilö oli epäkesko ja kuvan vasen reuna oli pehmeämpi kuin oikea.

Näiden superzoomien valovoima on lähtökohtaisesti vaatimaton ja etenkin pitkillä polttoväleillä pitää himmentää vähintään aukolle f/8, joka ei ole hyvä juttu ainakaan Suomen talvessa. Yllä olevissa vertailuesimerkeissä oleva Nikkor 70 - 200 mm f/2.8 VRII on aukolla f/8 jo hieman parhaan terävyytensä huonommalla puolella. Nämä esimerkkikuvat osoittavat hyvin mikä ero on hyvän ja vähemmän hyvän välillä. Eroa pitää toki näkyäkin, sillä saahan Nikkorin hinnalla vähintään kolme Tamronia, eikä polttovälialue ole kuin osa superzoomin vastaavasta.

Sonyn valovoima muuttuu seuraavasti: 18 mm f/3.5, 35 mm f/4, 50 mm f/4.5, 70 mm f/5, 100 mm f/5.6, 200 - 250 mm f/6.3.
Tamronin valovoima muuttuu seuraavasti: 18 mm f/3.5, 35 mm f/4.5, 50 mm f/5, 70 mm f/5.6, 100 mm f/6, 200 - 270 mm f/6.3.
Sony on siis hieman valovoimasempi n. 35 - 100 mm asennoilla.

Liika on liikaa

Kokonaisuutena näin suuri zoomin polttovälialue tuntuu hieman liian kunnianhimoiselta, koska kuvan laatu heikkenee lähes käyttökelvottomalle tasolle kun lähestytään 200 mm polttoväliä. Näillä molemmilla zoomeilla voi tehdä ihan kohtalaista jälkeä alle 100 mm polttoväleillä, mutta sen pidemmällä puolella lähestytään vähitellen riskirajaa. Kokonaisuutena Tamron on aavistuksen Sonya parempi.

Sony A580 + Sony DT 18 - 250 mm @ 130 mm, f/5.6, 1/200 s. ja ISO 500.

Joidenkin, esim. monet perinteiset valovoimaiset kiinteät, objektiivien pehmeäkin jälki voi olla kaunista, mutta superzoomien jälki on pehmeänä sekavaa sössöä, josta ei kaunista saa tekemälläkään. Kontrastintoisto on lisäksi laimeaa ja se ei ainakaan auta terävyyden vaikutelmaa tavoiteltaessa.

Nikon D7000 + Tamron 18 - 270 mm @ 18 mm, f/9, 1/320 s. ja ISO 200.

Nikon D7000 ja Sony A580 edustavat uusinta kamerateknologiaa ja asettavat kovat vaatimukset objektiiveille. Tamron voisi olla huomattavasti käyttökelpoisempi esim. Nikon D40:n kanssa, koska kuuden megapikselin kenno ei ole niin vaativa. Nikon D40, niin mainio kamera kuin onkin, on kuitenkin menneisyyttä ja uusien objektiivien pitäisi toimia kunnolla uusien kameroiden kanssa.

Paras kokeilemani superzoom on Nikkor 18 - 200 mm f/3.5 - 5.6 VRII, joka ei ole virheetön, mutta melko hyvä kokonaisuus ja huomattavasti parempi optisesti kuin Sony tai Tamron. Nikkor on käyttökelpoinen kaikilla polttoväleillä. Osittain se voi johtua Nikonin taidoista tehdä hyvä optiikka, mutta iso syy on varmasti Sonya tai Tamronia maltillisemmassa polttovälialueessa.

Kaikki on kompromissia. Superzoomissa saa paljon polttoväliä kätevässä paketissa, mutta optista laatua jää kaipaamaan. Useammalla erillisellä objektiivilla voi kattaa superzoomin polttovälin tasokkaasti, mutta ei läheskään niin kätevästi.

Kuinka iso polttovälialue sitten pitää olla vaikkapa matkoilla mukana? Minusta tuntui, että näissä superzoomeissa oli ihan liikaa ja turhaa pituutta. Jos haluaisin yhden zoomin mukaani vapaa-ajan kuvaamiseen, niin joku n. 16 - 105 mm alueelle osuva olisi varmaan sopiva. Esim. Nikkor 16 - 85 mm f/3.5 - 5.6.

Yksi, ehkä melko äärimmäinen ratkaisu on omani, johon kuuluu siis vain yksi objektiivi yhdellä polttovälillä. Se on yksinkertainen, kevyt, pieni ja optisesti erinomainen.

Varsinkin Tamron on kohtuuhintainen alle 600 euron hinnallaan ja Sonykin menee vielä samaan kategoriaan n. 700 euron hintalapullaan. Molemista saa kuitenkin pulittaa sen verran valuuttaa tiskiin, että hinta - laatusuhde ei ole erityisen kehuttava. Jokainen tekee ostopäätöksensä omien käyttötarpeidensa ja vaatimustensa mukaan, mutta minulle jäi sellainen vaikutelma, että näin iso zoomauskerroin ei toimi.