Kotona taas ja mitä parhaimpaan aikaan. Tulee oikein kunnon nyrkillä naamaan palautus todellisuuteen, kun reilun 30 asteen lämmöstä palaa lumisateeseen.
Tässä pieni epävirallinen vertailu Pentax K-7 ja Nikon D700 välillä, jossa objektiivin merkitys näkyy oikein selvästi. Vertailu on tietysti epäreilu siinä mielessä, että Nikon yhdistelmä maksaa Top Shotin hinnaston mukaan lähes kolme kertaa Pentax tuplakitin verran. Toisaalta taas Pentaxissa on enemmän pikseleitä, heh, heh.
Kuvat on otettu hieman eri polttoväleillä, Pentaxilla 18 mm ( kino 27 mm ) ja Nikonilla 24 mm, mutta älä anna sen häiritä, sillä tämän on tarkoitus olla vain pieni käytännön esimerkki. Suljinajat ovat molemmissa kuvissa pitkähköjä, mutta Pentaxin vakaaja on toiminut ja Nikonkuvaajalla on ollut vakaa käsi. Nostin Nikonissa herkkyyttä pykälän, jotta aika olisi ollut paremmin käsivaralta kuvaamiseen sopiva.
Nikonin kuvassa valotus on vajaat 1/3 aukkoa vaaleampi kuin Pentaxin kuvassa ja näin kamerat valottivat aukon esivalinta-automaatilla.
Pentaxin kittiobjektiiveissa minua vaivaa se, että kuvaustulokset ovat epätasaisia. Välillä jälki on ihan kohtuullista, mutta välillä taas ei. Tarkennus ei aina osu aivan kohdalleen ja kuvausaukko sekä -polttoväli vaikuttavat liian paljon kuvan tekniseen laatuun.
Hyvän objektiivin pitää mielestäni käyttäytyä loogisesti, koska muuten kuvaajan on vaikea päästä haluamaansa lopputulokseen. Kiinteäpolttoväliset objektiivit yleensä ovatkin aika suoraviivaisia, mutta zoomit ovat joskus aaltoilevia suoritukyvyltään, kun polttoväliä vaihdetaan.
Kuten jo sanoin hinnan puolesta tämä vertailu on kohtuutonta, mutta nämä kamerat minulla nyt sattuivat olemaan mukana samaan aikaan. Haluaisin todella kokeilla Pentaxia laadukkaalla objektiivilla, niin näkisin kameran todelliset kyvyt.