Viime viikolla ilmestynessä Tuulilasi-lehdessä on meikäläisen kuvittamia juttuja enemmän kuin yksi. Käy ainakin selaamassa lehti, jos et ole tilaaja tai et halua ostaa.
Tässä yhden jutun suunnittelusta ja toteutuksesta hieman. Nämä ohjeet toimivat hyvin kaikessa kuvaamisessa, jossa pitää esittää jokin kokonaisuus, tapahtuma tai tilanne.
Kuvataan ensin muutama hyvä yleiskuva ja edetään pikkuhiljaa pienempiin yksityiskohtiin. Tämä on vanha ja koettu resepti repparityylisiin kuvauksiin. Tavoitteena on näyttää kattavasti kokonaisuus, mutta myös tiivistää niin, että lopullinen kuvamäärä pysyy kohtuullisena. Tässä minulla oli tavoitteena n. 20 valmista kuvaa.
Kohteena oli kaksi autoa, samanmerkkiset, mutta ikäeroa tasan 40 vuotta. Tiesin, että tämä juttu saa lehdessä hyvin tilaa, todennäköisesti jopa kuusi sivua eli kolme aukeamaa. Minulla oli vapaat kädet tehdä kuvat, kunhan lopputulos on näyttävä.
Juttuun kuin juttun pitää saada hyvä avauskuva, koska sen pitää kiinnittää lukijan huomio ja pysäyttää lukemaan koko juttu. Kun kohteena oli kaksi autoa, niin päätin tehdä perinteisen, mutta aina yhtä näyttävän avauksen. Kuvasin Mustangit vauhdissa edestä päin niin, että vanhempi poni laukkaa edellä.
Tiesin myös sen, että avauskuva tulee aukeaman yli, jolloin taitos piti huomioida kuvatessa ja sommittelussa. Tässä pyrin sommittelemaan niin, että taite tulisi edes jotenkin autojen väliin. Liian tiukka rajaus ei ole sekään hyvä, sillä kinoruudun ( täyden kennon ) muoto ei ole sama kuin lehden aukeaman ja graafikolle pitää myös jäädä hieman työvaraa.
Jutun avauksessa on toivottavaa, että kuvassa on tilaa otsikolle ja ingressille. Pitäisi siis olla tasaista pintaa, jonka päällä teksti näkyy ja erottuu hyvin.
Kuvasimme avauskuvan pienlentokentällä, jossa saatoimme ajaa ja kuvata turvallisesti. Kuvasin 24 mm polttovälillä ja jouduin himmentämään aukolle f/18, että saisin suljinajaksi 1/50 s. Pitkähköllä valotusajalla sain kuvaan vauhdin tuntua.
Lievästi sivuvastainen valo toimii hienosti ja taivaskin on lähes täydellinen muutaman pilven täplittämänä. Vastavalo on suosikkini monessa tapauksessa. Kuvasimme myös toiseen suuntaan, mutta myötävalo oli niin lattean näköinen, että suunnan valinta ei ollut vaikea.
Seuraavaksi piti saada muutamia hyviä ja vauhdikkaita ajokuvia, joita kutsun ohivetokuviksi. Kutsumanimi tulee siitä, että kuvaan ajoradan varrelta, kun auto ohittaa minut. Näitä kuvia varten menimme tällä kertaa läheiselle mikroautoradalle, jossa pystyin kuvaamaan ihan niin kuin halusin.
Kuvasin muutamassa eri kohdassa radan varrella ja kokeilin eri valotusajoilla sekä polttoväleillä. Annoin myös ohjeita kuljettajille siitä miten haluan autojen olevan kuvassa. Tällaisessa kuvauksessa on erittäin tärkeää, että autojen kuljettajat osaavat ajaa tarkasti juuri niin kuin kuvaaja haluaa. Kuvien kannalta esim. autojen välinen etäisyys pitää usein olla todella pieni, mutta kolhuja ei saisi tulla, koska varsinkin klassikkoautot ovat monesti hyvinkin harvinaisia.
Kuvissa esiintyvän vanhemman 1967 mallisen Shelby 500 GT:n hinnat pyörivät 100000 - 200000 euron välillä, eikä niitä voi mennä mistä tahansa autokaupasta ostamaan.
Ajokuvien jälkeen halusin molemmista autoista kunnolliset kuvat paikallaan ja sen jälkeen vielä yksityiskohtia mahdollisimman runsaasti. Yksityikohtakuvilla graafikko voi elävöittää jutun taittoa kätevästi ja siksi pitää aina muistaa yksityiskohdat.
Käytin kuvauksessa kahta Nikon D700 kameraa ja 24 - 70 mm sekä 70 - 200 mm zoomeja. Salamaa en käyttänyt, koska halusin pitää kuvien tyylin yhtenäisenä kautta linjan. Kuvasin yhteensä 530 ruutua, joista valitsin 28 parasta lehteen. Avauskuva oli tällä kertaa melko selvä tapaus ja ehdotukseni siitä hyväksyttiin helposti.
Minä en kuvaa keikoilla yleensä kovin isoja kuvamääriä, joka johtunee menneisyydestäni filmikuvaajana. Tässä tapauksessa kuvamäärää kasvoi, koska kahden liikkuvan auton kuvaaminen yhteen kuvaan niin, että kaikki on kohdallaan ei ole helppoa.
Tässä vielä kuvaaja työssään. Kiitti vaan Karille kuvasta, näitä ei kovin paljon ole, vaikka ne ovatkin hauskoja muistoja.
