Tweet, tweet!


Olen avannut Twitterin ja lisännyt sen myös tänne blogiin, tuohon oikeaan ylänurkkaan. Lähden huomenna työmatkalle Yhdysvaltoihin ja aion blogata mahdollisuuksien mukaan päivittäin. Twitter on sitä varten, että jos en voi päivittää blogia, niin voin ainakin kertoa viimeisimmät valokuvauskuulumiset matkalta.

Minä en aio kertoa kuinka odotin lentoa x tuntia jollain kentällä tai kuinka nautin pirtelön Disneylandissa tai jotain muuta puutaheinää. Tämä blogi on valokuvauksesta, enkä kerro täällä yksityisasioitani yhtään enempää kuin on pakko valokuvaukseen liittyen.

Kerron kuinka kokeilukamerani, Canon G11 ja Pentax K-7, toimivat ja pyrin julkaisemaan ainakin yhden kuvan päivässä koko matkan ajan, jos se suinkin on teknisesti mahdollista. Jos bloggaaminen ei onnistu ja satun kuitenkin tekemään mainitsemisen arvoisia valokuvaushavaintoja, niin kerron niistä lyhyesti Twitterin välityksellä.

Pysy siis lukuetäisyydellä tästä blogista, sillä luvassa on hienoja kuvia ja muitakin valokuvausjuttuja Amerikan malliin, sen lupaan.
 
Bloggers Team