Valokuvaaja Jarno Juuti on kuvittanut Iltalehden sivuja n. 14 vuoden ajan. Olemme tunteneet toisemme jo 80-luvun alkuvuosilta asti ja olen kerran jopa ollut mallina Jarnolle. Jarnon piti tehdä Iltalehteen kuvituskuva perheväkivallasta ja kuvaan piti saada tietenkin ihmisiä. Meidän perhe edusti sitten perheväkivaltaa Iltalehdessä joskus 90-luvulla.
Tämä haastattelu piti tehdä jo viime keväänä, mutta erilaisista syistä johtuen pääsimme kohtaamaan vasta nyt. Istuimme viime maanantaina alas ja juttelimme valokuvauksesta muutaman hetken.
Jarno pitää itseään valokuvaduunarina, jonka tehtävänä on tuoda julkaistavaksi kelpaavaa materiaalia tilanteesta riippumatta. Tilanteita on vuosien varrella ollut ääripäästä toiseen. On ollut katugalluppia Helsingin keskustassa ja on ollut isoja kansainvälisiä tapahtumia, kuten jääkiekon mm-kisat viime keväänä.
Olit tänään aiemmin keikalla, missä olit?
Kävin Naantalissa kuvaamassa tulipalon jälkiä.
Kuinka kauan olet ollut Iltalehden kuvaajana?
Aloitin helmikuussa 1996 freenä ja kuvasin satunnaisia keikkoja, mutta myöhemmin saman kevään aikana Iltalehdestä alkoi tulla niin paljon paljon keikkaa, että en enään ehtinyt kuvata muille asiakkaille. Vuodesta 2001 asti olen ollut kuukausipalkalla.
Oletko opiskellut valokuvausta?
Olen ollut Kuusamon kansanopistossa ja Muurlan Opistossa, joka oli silloin muistaakseni jollain uskonnollisuuteen viittaavalla eri nimellä.
Onko vuosien varrella ollut työpaikan puolesta mitään täydentävää koulutusta?
Ei varsinaisesti ja mielestäni tämän kaltaisen homman oppii parhaiten tekemällä, eli kuvaamalla. Pitää tuntea työkalut niin hyvin, että niitä voi käsitellä vaikka silmät kiinni ja pitää olla sosiaalinen, joka on ehkä tärkein lehtikuvaajan ominaisuus. Olin joskus ennen kuvaajauraani vuoden myyntitykkinä ja siitä on ollut paljon hyötyä, kun joutuu ihmisten kanssa tekemisiin.
Onko sinulla suosikkikuvaajia?
Kolleegojen tekemisiä tulee seurattua. Jussi Eskola tekee hienoja futiskuvia, Raine Lehtorannan kuvat ovat komeita ja Peter Janssonia seuraamalla löytää taatusti kuvauspaikalle.
Matkustatko paljon työn vuoksi?
Nykyään reissaaminen on vähentynyt ja matkapäiviä kertyy ehkä n. 30 vuodessa. Parhaimmillaan reissasin n. 50 päivää vuodessa ulkomailla. Jokin iso tapahtuma vie usein yksinään pari viikkoa, esim. jääkiekon mm-kisoissa olin 19 päivää.
Miten työsi on muuttunut vuosien mittaan?
Digi on varmaan isoin yksittäinen muutos ja nykyään videon kuvaaminen. Nykyään kun ollaan reissussa, niin kiire on kauhea kaiken aikaa. Nettiin pitää saada tavaraa vuorokauden ympäri. Kuvia ja videota halutaan paljon eikä laadulla ole niin väliä.
Mikä kuvauskalusto sinulla on?
Nikon D3, 24 - 70 mm, 70 - 200 mm, 1,4x telejatke ja kolme Nikonin salamaa ovat mukana aina. Urheiluun on vielä 300 mm f/2.8, mutta sitäkin parempana pidän 200 - 400 mm f/4 zoomia. Silloin, kun sain D3:n en ajatellut, että nelosen valovoimalla voisi kuvata esim. jääkiekkoa, mutta kun kamerassa voi käyttää ISO 6400, niin homma toimii ihan hyvin. Matkoilla on mukana vielä kakkosrunko. Niin, ja läppäri sun muut digitarpeet ovat aina matkassa, tietenkin.
Kuvaatko jpgtä vai rawia?
Kuvaan jpgtä, koska ne ovat kevyempiä käsitellä kaikin puolin. Raw-kuvissa on paremmat säätömahdollisuudet, mutta kyllä lähden siitä, että valotetaan oikein, niin ei sitten tarvitse isommin säädellä jälkeenpäin. Käytämme myös kameran langattoman lähettimen ja puhelimen yhdistelmää, jolla kuva saadaan lähtemään toimitukseen lähes reaaliajassa.
Kuka valitsee juttuun tulevat kuvat?
Valitsen itse parhaat kustakin kuvauksesta, mutta pyrin laittamaan mahdollisimman monta kuvaa eteenpäin, koska kuvia pitää riittää myös arkistoon myöhempää käyttöä varten. Toimittaja valitsee sitten juttuun tulevat kuvat. Meillä on kuvankäsittelijät erikseen, mutta itse saatan hienosäätää esim. valkotasapainoa, kirkkautta, kontrastia ja rajausta.
Oletko koskaan miettinyt, että tuliko valittua oikea ammatti?
Kyllä viimeksi tänään ajattelin, että mitä mä täällä tulipalon jäännösten keskellä oikein teen. Sama juttu silloin Jokelan koulusurman yhteydessä. Ihmiset, joita jokin tällainen katastrofi koskettaa henkilökohtaisesti ovat heti tapahtuman jälkeen shokissa ja puhuvat mm. toimittajille kaikenlaista, kun jollekin pitää saada purkaa tunteitaan. Kun kuluu pari päivää, niin viha valtaa mielen ja kun sopivaa syyllistä tapahtuneelle ei ole, niin paikalla olevat median edustajat saavat sitten kuulla hakkumiset. Varsinkin alussa tällainen tuntui aika raskaalta. Nyt siihen on tottunut, mutta silti joskus mietityttää homman mielekkyys.
Onko lehtikuvauksella mitään tulevaisuutta?
Nykyään on jo kalustoa, jolla voidaan kuvata videota, josta voidaan tarvittavat stillit poimia, mutta toivon ainakin, että valokuvaustakin tarvitaan tulevaisuudessa. Ainakaan kuvia ei voida tehdä toimituksesta käsin, kuten haastatteluja, joten johonkin kuvaajaa tarvitaan tulevaisuudessakin.
Onko työssäsi mitään luovaa vai onko se pelkästään jäljentämistä?
Kyllä perusasiat, kuten sommittelu, valon suunta rajaus ovat tärkeitä kuvauksessa aina. Lehtikuvauksessa tosin usein kuva pilataan taitossa kuitenkin, mutta se kuuluu valitettavasti tähän työhön.
Olet kuvannut varmaan kaikki Suomen julkkikset, onko joku jäänyt mieleen?
Vuosia sitten minun piti kuvata studiolla kaksi eri henkilöä, joista ensimmäinen oli hieman myöhässä ja siten kuvauskin siis myöhässä. Toinen kuvattava oli Tiina Lymi silloisen miehensä kanssa ja he tulivat paikalle aivan ajoissa, mutta minulla oli edellisen henkilön kuvaus vielä hieman kesken. Kerroin Lymille ja hänen miehellensä, että minulla menee vielä kymmenen minuuttia ja kysyin voisivatko he odotella takahuoneessa kahvikupin äärellä hetken. Lymi totesi lyhyesti, että he eivät mitään odottele ja lähtivät saman tien ulos. En sitten kuvannut Tiina Lymiä silloisen miehensä kanssa.
Onko jokin kuvauskeikka jäänyt erityisesti mieleen?
Eräs omituisimpia keikkoja varmaan oli se, kun minun piti toimittajan kanssa mennä Intiaan tekemään juttua kuinka äiti Amma halaa Tanja Karpelaa. Lähdimme Suomesta tapaninpäivänä 2004 ja kun saavuimme perille Intiaan, niin molempien puhelimet olivat täynnä tekstivistejä, että Karpela ei matkustakaan, koska jossain on ollut joku aalto. Oli kyse tsunamista, josta emme tienneet mitään, koska katastrofi oli sattunut sillä välin kun istuimme lentokoneessa.
Kävimme seuraavana päivänä kääntymässä alkuperäisessä kuvauskohteessa, mutta sitten saimme tiedon, että Sri Lankassa tsunamin vuoksi oli kuollut ainakin yksi suomalainen, joten lähdimme sinne. Tässä vaiheessa tieto katastrofin laajuudesta ei ollut vielä täysin tiedossa Suomessa. Sri Lankassa oli yhden suomalaisen lisäksi kuollut 40000 muutakin, mutta Khao Lak oli luonnollisesti Suomessa enemmän otsikoissa, koska siellä oli suomalaisia uhreja lähes pari sataa.
Onko sattunut mitään kommelluksia?
Viime keväänä jääkiekon mm-kisoissa oli kuvaajille varattuna pari penkkiriviä kaukalon laidalta. Menin paikalle hyvissä ajoin, varasin paikan ja laitoin läppärin kuntoon penkille. Ensimmäisen erän aikana menin kaukalon keskivaiheille, josta saatoin kuvata varman päälle kuvat molempiin suuntiin.
Erän päätyttyä menin takaisin paikalleni ja tarkoitukseni oli tyhjentää muistikortit läppärille. Kisaturisti oli kuitenkin päättänyt kaataa kisaoluet läppäriini, jonka näyttö ei enään toiminut kunnolla ja koko laite kuumeni aivan älyttömästi. Irrotin läppärin akun ja annoin laitteen kuivua, jonka jälkeen se toimi auttavasti kisojen loppuun asti, mutta meni sen jälkeen vakuutusyhtiölle.
Kuvaatko vapaa-aikana?
En oikeastaan, vaimo hoitaa perhekuvat.
Onko sinulla omaa kameraa?
Ei, jos puhelimen kameraa ei lasketa.
