Olin ajatellut, että käyn kuvaamassa eräässä autopurkaamossa, joka on erikoistunut vanhojen autojen osiin. Tarkistin firman osoitteen viimeksi tänä aamuna netistä, mutta mieleeni ei tullut soittaa, koska ajattelin, että minun on helpompi selittää asiani paikan päällä.
No, kun saavuin perille, niin näkymä oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kysyin paikalla olevalta remonttimiehen näköiseltä meksikolaiselta tietääkö hän onko etsimäni firma kenties muuttanut. Kaveri vastaa, että etsimäni firma on konkurssissa. On ollut ainakin kolme kuukautta.
Olisi siis pitänyt tarkistaa asia, mutta vakuuttavasti pystyssä oleva nettisivusto ei herättänyt mitään epäilyjä. Näin käy joskus ja nyt pitää ottaa varasuunnitelma käyttöön.
Onneksi paikka oli valokuvauksellisella tavalla rähjäisellä teollisuusalueella ja kuvasin lohdutukseksi Pentaxilla muutamia kuvia blogia varten. Tuossa alla.