Henkilökuva miljöössä

Tässä jälleen valokuvaaja Jyrki Vesan taidonnäyte miljöössä valaisusta ja nopeasta työskentelystä.

Teen suurimman osan lehtikuvauksistani asiakkaiden luona ja nopeasti. Ensimmäinen tehtävä on löytää joku tolkullinen tausta kuvaan. Koska lehdet eivät halua passikuvia, otetaan ympäristöä ainakin jossain määrin mukaan. Joskus on pakko tyytyä johonkin rauhalliseen taustaan. 

Kamerana tässä on Nikon D3 ja rungossa ohjaavana salamana SB-900. Orjina 2 kpl SB-800 salamoita. Takavalossa sininen filtteri korostamassa seinän sinistä väriä. Nikonin langaton infrapunaohjaus on käytössä ja orjien tehonsäätö pääsalamasta. Kamera ja salamat käsisäädöllä. Kuvauksen kesto kaikkineen kymmenen minuuttia. Pysty- ja vaakaversiot, kasvo- ja puolikuvat. Ei taidetta, mutta tunnistettava henkilökuva yhden kuvan uutiseen.


Jyrki Vesa

Keikalla, henkilöitä miljöössä

Keikkakertomuksia on pyydetty ja niitä tulee aina, kun kertomuksen arvoinen kuvaus on tehty ja kuvien maksaja antaa minun kertoa. Tällä viikolla olin kuvaamassa B+Tech Oy nimisessä yrityksessä Helsingissä. Tehtävänä oli kuvata henkilökuvia miljöössä. Ihmisten piti näyttää positiivista asennetta kuvissa ja sitä, että he pitävät työstään. Tavoitteena oli saada noin 6 - 8 valmista kuvaa.

Menimme tiimini ( minä, apulainen ja meikkaaja ) kanssa kuvauskohteeseen ja tutkimme paikat. Päämiljöö oli laboratorio ja jos aikaa jäisi, niin kuvaisimme ehkä muuallakin.

Tämä kuvaus piti tehdä tehokkaasti, sillä aikaa oli vain puoli päivää, joten olin päättänyt käyttää hyväksi havaittua reseptiä. Käytetään vallitsevaa valoa, mutta tuunataan sitä tarpeen mukaan sopivaksi. Tarkoitukseni oli valaista kuvat kahdella Nikon SB-900 salamalla, mutta otin mukaan myös neljä Elinchrome studiosalamaa kaiken varalta.

Meikkaaja Satu Arvo alkoi laittaamaan porukkaa kuvauskuntoon, kun minä ja apulaiseni Sakari Hannula laitoimme valot ja kuvauskaluston valmiiksi. Olin jättänyt kannettavan tietokoneen kotiin, mutta se pitäisi aina ottaa mukaan kuvien arviointia varten. Kameran näytöltä päättelin, että salamoiden eteen kannattaa laittaa kääntösuodatin, jotta kaikki valonlähteet kuvassa olisivat edes lähellä toisiaan värilämpötilan puolesta.

Loisteputkivalaistus on joskus tosi hankala, koska putket välkkyvät. Välke on niin nopeaa, että silmä ei sitä huomaa, mutta kamera sen sijaan kyllä. Suhteellisen lyhyillä valotusajoilla samassa paikassa kuvatut peräkkäiset kuvat saattavat olla eri värisiä keskenään. Väri riippuu siitä missä loisteputken välähdyksen vaiheessa kuva on otettu. Tästä aiheutuu toisinaan ylimääräistä työtä kuvankäsittelyn muodossa.

Vallitsevaa valoa oli huoneessa yllättävän paljon ja saatoin pitää kameran herkkyyden melko matalalla, eli alle ISO 800 koko kuvauksen ajan. Salamat olivat käsisäädöllä ja kuvasin nyt ensimmäisen kerran näinkin ison kuvauksen kokonaan Nikonin langatonta salamaa käyttäen. Tekniikka pelasi moitteetta koko kuvauksen ajan. Elinchromeja ei tarvittu, vaan pärjäsimme kahdella Nikonin salamalla.

Aikanaan Canon EOS3 kamerassa oli langattoman salaman käyttömahdollisuus, mutta järjestelmä ei toiminut kovin hyvin tai luotettavasti. Yritin silloin, filmikuvauksen viimeisinä aikoina, hyödyntää pikkusalamoita tämän kaltaisissa kuvauksissa, mutta huonolla menestyksellä. Tuosta minulle on jäänyt lievä kammo kameroiden langattomia salamajärjestelmiä kohtaan, mutta tänä päivänä laitteiden toimintavarmuus on aivan toisella tasolla kuin yli kymmenen vuotta sitten.

Kuvasin kahdella Nikon D700 kameralla sekä 24 - 70 mm ja 70 - 200 mm zoomeilla. Valotin kaikki kuvat täydellä aukolla f/2.8, koska halusin mahdollisimman pienen terävyysalueen. Suuri aukko auttoi myös pitämään valotusajan riittävän lyhyenä.

Tällaisessa kuvauksessa on ensiarvoisen tärkeää tuntea niin kuvaustekniikka kuin kuvauskalustokin omia taskujaan paremmin. Kaikki liikenevä energia pitää voida käyttää kuvien sisältöön ja mallien ohjaamiseen. Kameran säätöjen opettelu vie keskittymisen heti pois pääasiasta. Tärkeää on tehdä kuvaustilanteessa mahdollismman valmista jälkeä, sillä kuvankäsittelyyn saa pahimassa tapauksessa kulumaan paljon enemmän aikaa kuin itse kuvaukseen, kun kuvia on paljon.

Tällä kertaa mallit olivat erittäin yhteistyökykyisiä, vaikka olivatkin tässä hommassa amatöörejä. Saimme hyviä kuvia enemmän kuin uskalsin toivoa ja kuvaukseen käytetty aika oli siis vaivan arvoinen. Tässä muutama otos. Tilannekuvat ovat apulaiseni Saken napsimia.

Keikalla, miten homma menee?

Viime viikolla ilmestynessä Tuulilasi-lehdessä on meikäläisen kuvittamia juttuja enemmän kuin yksi. Käy ainakin selaamassa lehti, jos et ole tilaaja tai et halua ostaa.

Tässä yhden jutun suunnittelusta ja toteutuksesta hieman. Nämä ohjeet toimivat hyvin kaikessa kuvaamisessa, jossa pitää esittää jokin kokonaisuus, tapahtuma tai tilanne.

Kuvataan ensin muutama hyvä yleiskuva ja edetään pikkuhiljaa pienempiin yksityiskohtiin. Tämä on vanha ja koettu resepti repparityylisiin kuvauksiin. Tavoitteena on näyttää kattavasti kokonaisuus, mutta myös tiivistää niin, että lopullinen kuvamäärä pysyy kohtuullisena. Tässä minulla oli tavoitteena n. 20 valmista kuvaa.

Kohteena oli kaksi autoa, samanmerkkiset, mutta ikäeroa tasan 40 vuotta. Tiesin, että tämä juttu saa lehdessä hyvin tilaa, todennäköisesti jopa kuusi sivua eli kolme aukeamaa. Minulla oli vapaat kädet tehdä kuvat, kunhan lopputulos on näyttävä.

Juttuun kuin juttun pitää saada hyvä avauskuva, koska sen pitää kiinnittää lukijan huomio ja pysäyttää lukemaan koko juttu. Kun kohteena oli kaksi autoa, niin päätin tehdä perinteisen, mutta aina yhtä näyttävän avauksen. Kuvasin Mustangit vauhdissa edestä päin niin, että vanhempi poni laukkaa edellä.

Tiesin myös sen, että avauskuva tulee aukeaman yli, jolloin taitos piti huomioida kuvatessa ja sommittelussa. Tässä pyrin sommittelemaan niin, että taite tulisi edes jotenkin autojen väliin. Liian tiukka rajaus ei ole sekään hyvä, sillä kinoruudun ( täyden kennon ) muoto ei ole sama kuin lehden aukeaman ja graafikolle pitää myös jäädä hieman työvaraa.

Jutun avauksessa on toivottavaa, että kuvassa on tilaa otsikolle ja ingressille. Pitäisi siis olla tasaista pintaa, jonka päällä teksti näkyy ja erottuu hyvin.

Kuvasimme avauskuvan pienlentokentällä, jossa saatoimme ajaa ja kuvata turvallisesti. Kuvasin 24 mm polttovälillä ja jouduin himmentämään aukolle f/18, että saisin suljinajaksi 1/50 s. Pitkähköllä valotusajalla sain kuvaan vauhdin tuntua.

Lievästi sivuvastainen valo toimii hienosti ja taivaskin on lähes täydellinen muutaman pilven täplittämänä. Vastavalo on suosikkini monessa tapauksessa. Kuvasimme myös toiseen suuntaan, mutta myötävalo oli niin lattean näköinen, että suunnan valinta ei ollut vaikea.

Seuraavaksi piti saada muutamia hyviä ja vauhdikkaita ajokuvia, joita kutsun ohivetokuviksi. Kutsumanimi tulee siitä, että kuvaan ajoradan varrelta, kun auto ohittaa minut. Näitä kuvia varten menimme tällä kertaa läheiselle mikroautoradalle, jossa pystyin kuvaamaan ihan niin kuin halusin.

Kuvasin muutamassa eri kohdassa radan varrella ja kokeilin eri valotusajoilla sekä polttoväleillä. Annoin myös ohjeita kuljettajille siitä miten haluan autojen olevan kuvassa. Tällaisessa kuvauksessa on erittäin tärkeää, että autojen kuljettajat osaavat ajaa tarkasti juuri niin kuin kuvaaja haluaa. Kuvien kannalta esim. autojen välinen etäisyys pitää usein olla todella pieni, mutta kolhuja ei saisi tulla, koska varsinkin klassikkoautot ovat monesti hyvinkin harvinaisia.

Kuvissa esiintyvän vanhemman 1967 mallisen Shelby 500 GT:n hinnat pyörivät 100000 - 200000 euron välillä, eikä niitä voi mennä mistä tahansa autokaupasta ostamaan.

Ajokuvien jälkeen halusin molemmista autoista kunnolliset kuvat paikallaan ja sen jälkeen vielä yksityiskohtia mahdollisimman runsaasti. Yksityikohtakuvilla graafikko voi elävöittää jutun taittoa kätevästi ja siksi pitää aina muistaa yksityiskohdat.

Käytin kuvauksessa kahta Nikon D700 kameraa ja 24 - 70 mm sekä 70 - 200 mm zoomeja. Salamaa en käyttänyt, koska halusin pitää kuvien tyylin yhtenäisenä kautta linjan. Kuvasin yhteensä 530 ruutua, joista valitsin 28 parasta lehteen. Avauskuva oli tällä kertaa melko selvä tapaus ja ehdotukseni siitä hyväksyttiin helposti.

Minä en kuvaa keikoilla yleensä kovin isoja kuvamääriä, joka johtunee menneisyydestäni filmikuvaajana. Tässä tapauksessa kuvamäärää kasvoi, koska kahden liikkuvan auton kuvaaminen yhteen kuvaan niin, että kaikki on kohdallaan ei ole helppoa.

Tässä vielä kuvaaja työssään. Kiitti vaan Karille kuvasta, näitä ei kovin paljon ole, vaikka ne ovatkin hauskoja muistoja.