Taas on vierähtänyt monta päivää ilman bloggausta. Minulla on ollut kiireitä ja aika on suorastaan lentänyt. On ollut kuvauksia ja messuillakin tuli oltua. Kiitos vaan kaikille, jotka seurasivat Sannan ja minun esitystä.
Tässä yksi potretti, jonka kuvasin asiakkaalle viime kuun alkupuolella. Olen tehnyt samassa paikassa samalla tavalla ennenkin potretteja, mutta kertaus on hyvästä.
Kuva on valaistu neljällä salamalla, päävalo vasemmalta, tasoitusvalo kameran suunnasta, korkovalo takavasemmalta ja taustavalo.
Päävalona on Elinchrom 600 Ws studiosalama 114 cm Photoflex varjosta heijastettuna ja tasoitusvalona on aivan samalainen kokonaisuus. Tasoitusvalon heijastimeen laitoin kuitenkin hunajakennon, koska muuten en saanut tehoja tarpeeksi alas. Halusin tasoituksen kolme aukkoa päävalon alle ja koska päävalo oli jo miltei pienimmällä teholla, niin jollain piti saada tasoitus sitäkin pienemmälle. Hunajakenno pienentää valotehoa n. 1 - 2 aukkoa kennosta riippuen. Harmaasuodatin olisi tehnyt saman asian, mutta hunajakenno oli helpompi laittaa paikalleen.
Korkovalona on 300 Ws Elinchrom salama hunajakennolla varustettuna ja taustavalona on samanlainen salama, mutta ilman hunajakennoa katosta heijastettuna. Korkovalo on hyvin pienellä teholla niin, että sen juuri huomaa.
Kuvasin Nikon D700 kameralla ja Nikkor 70 - 200 mm f/2.8 VRII objektiivilla. Kuvausaukko on f/2.8, suljinaika 1/160 s. ja herkkyys ISO 200. Salamat väläytin Multiblitz radiolla.