Kuvat eivät parane kameraa vaihtamalla. Entistä parempi kamera voi antaa mahdollisuuden parempiin kuviin, mutta jos kuvaajalla ei ole mitään sanottavaa kuvillansa, niin on ihan sama millä kameralla kuvia otetaan.
En ole vielä sellaista kuvaa nähnyt, joka olisi ollut kiinnostava esim. pelkästään terävyytensä vuoksi. Joskus olen kyllä äimistellyt jonkin kuvan mieletöntä tarkkuutta, mutta ennen kuin menin äimistelemään tarkkuutta, niin kiinnostuin kuvasta sen muun sisällön vuoksi.
Monesti olen myös innostunut jostakin kuvasta, joka on ollut hieman pehmeä tai jopa epäterävä tai tärähtänyt. Sillä hetkellä olen vain miettinyt, että miten kuvaaja onkin pystynyt tekemään noin hienosti teknisesti huonon kuvan.
Näitä asioita pyrin näyttämään taannoisessa pikku lukijatehtävässäkin vuodenvaihteen tienoilla. Sitä, että kameralla ei ole väliä. Kuvaajan pitää vain osata ottaa kaikki irti sen hetkisestä kalustosta.
Juuri noita mainittuja asioita olen pohtinut viime aikoina, kun olen aikeissa vaihtaa kamerani uudempiin. Digikuvaamisessa on paljon hyvää, mutta yksi ehdottoman huono puoli on jatkuva uusien härveleiden hankkiminen. Jos vuorossa ei ole kameran vaihtaminen, niin sitten pitää vaihtaa tietokone, ostaa uusi kovalevy tai päivittää ohjelmat uusiin, koska vanhat eivät ymmärrä uuden kameran tiedostoja.
Olen tehnyt lukuisia hyviä kuvia Canon 5D kameroillani ja olen niin ikään puntaroinut, että onko järkeä vaihtaa kameraa ollenkaan. Pikseleitä en tarvitse lisää, sillä ne vain täyttäisivät kovalevyni turhilla biteillä. Olen myös päässyt aikoja sitten ohi siitä vaiheesta, jolloin piti tehdä vaikutus kanssaihmisiin olalla roikkuvalla kamerakalustolla.
Ammattilainen voi aina perustella uusien työkalujen hankintaa, mutta harrastajan ei kannata vaihtaa kameraa kovin heppoisilla perusteilla. Kannattaa keskittää energia kuvaamiseen laitteista haaveilemisen sijaan.
Digitaalikameroiden alkuaikoina uusi kamerasukupolvi toi selviä parannuksia kuvan laatuun ja kuvausmukavuuteen, mutta viime aikojen kamerat ovat hyviä laitteita, jos niitä vain osaa käytellä oikein.
Yllä oleva ihan kelpo potretti on kuvattu ikkunasta tulevassa valossa Canon 5D kameralla ja Sigma 50 f/1.4 HSM objektiivilla aukolla 4. Tästä ei paljon voi kuvauskalustoa yksinkertaistaa. Sävy kuvaan tuli Lightroomin Aged Photo-asetuksella, johon lisäsin kontrastia hieman.