Otsikon kysymys lienee tuttu ainakin useimmille valokuvia tuottaville ammattilaisille ja varmaan monelle valokuvauksen harrastajallekin. Yleinen luulo kun kansan parissa on, että kuvankäsittelyllä voi näppärästi tehdä ihan mitä vaan. Siis sillä lailla näppärästi, että ei oikeastaan tarvitse muuta kuin taikanappia painaa.
Viime viikolla olin kuvaamassa niinkin mieletöntä kohdetta kuin omakotitalon kaukolämmön säätelykeskus, tai joku vastaava vekotin kuitenkin. Laite oli asennettuna talon pannuhuoneeseen ja kuvia piti saada ilman koteloa ja kotelon kanssa. Kun laitteessa oli kotelo paikallaan, niin se muistutti hieman jääkaappia, siis vaalea laatikko ovella. Kotelon alta paljastui putki poikineen ja lisäksi jokunen metri sähköjohtoa.
Pannuhuoneesta oli vanha tekniikka heitetty pihalle ja kuvattava laite kiinnitetty seinään, joka oli puoliksi vaalean harmaa ja puoliksi tumman punainen.
Seurasi sunnilleen seuravan kaltainen keskustelu:
Minä: Kuvasta ei kyllä tuu kovin siisti, kun seinä on tuollainen.
Asiakas: Eksä voi ton taustan jotenkin kuvankäsittelyllä muuttaa?
Minä: Nojoo kaikkihan on mahdollista, mutta nopeammin sen voi muuttaa, kun maalaa seinän uudelleen.
Asiakas: Ahaa! Joo, joo. No tonne taaksehan mahtuu sellainen patteritela ja joo... Me maalataan tää seinä kuule... Otetaan tää kuvaus uusiksi ensi viikolla. Sopiiko sulle tiistai?
Minä: Ok, jos te tosiaan maalaatte, niin sehän on paras. Tiistai on mulle ok.
Tänään sitten kävin ottamassa uudet kuvat vastikään maalatussa pannuhuoneessa. Maalaus ei ollut kovin iso homma, mutta olihan siinä silti hyvä asenne asiakkaalla ja talon omistajalla kanssa. Olisipa aina näin helppoa. Ei tällaiseen ihan aina törmää, kun kyse ei kuitenkaan ollut mistään ison budjetin mainoskuvasta.
Kuvaa en lämpökeskuksesta nyt tähän laita, kun en tullut kysyneeksi lupaa, eikä se nyt niin ihmeellinen kuva olekaan. Tuo Etelä-Afrikassa kuvaamani puu on paljon kiinnostavampi katselukohde ja se olisi suunnilleen yhtä helppo irrottaa taustastaan kuin mainittu lämpökeskus.