Olen myynyt Huuto.netissä joitakin minulle tarpeettomia valokuvaustarvikkeita, koska olen aikeissa ostaa uutta kalustoa. Kauppa onkin paria objektiivia lukuunottamatta käynyt hyvin.
Ostajaehdokkaat kyselevät kaikenlaista. Ymmärrän hyvin, että ostajaehdokas kyselee kuittia, koska näkeehän siitä kuinka vanha myynnissä oleva laite on. Tosin, jos laite, vaikkapa objektiivi on kunnossa, niin ikä vaikuttaa kovin vähän laitteen toimivuuteen kuvaamisessa.
Jotkut kyselevät alkuperäistä laatikkoa esim. objektiiville. Tämä on minulle hieman epäselvä asia. Miten alkuperäinen laatikko tekee käytetystä objektiivista tai kamerasta paremman? Minulla on tapana kierrättää pakkaukset, koska en käytä niitä valokuvaamiseen ja ne vievät tilaa, jonka voin käyttää tarpeellisempien tavaroiden säilömiseen.
Kaksi myynnissä ollutta objektiiviani eivät oikein houkuttaneet, mutta kysyn nyt lukijoiltani, että kiinnostaako jompi kumpi seuraavista kakkuloista?
Canon 15 mm f/2.8 EF kalansilmä. Päällisin puolin siisti, mutta etulinssissä on pari juuri ja juuri silmin havaittavaa jälkeä ja automaattitarkennus ei toimi. Kumpikaan vika ei ole kuvaamistani haitannut. Kalansilmä on useimmille kuvaajille melko vähän käytetty optiikka ja siihen nähden suhteellisen kallis ostaa. Tästä lähtee edullisesti kalansilmä, joka useimmissa tapauksissa toimii aivan mainiosti. Keräilijöille tämä ei käy, mutta niille, jotka ottavat valokuvia tämä toimii. Uusimman Tuulilasi-lehden kansikuva ja sivujen 102 - 103 aukeama on kuvattu tällä objektiivilla. Siis ne keltaiset Corvettet rataa kiertämässä. Hinta on 250 euroa.
Sigma 50 mm f/2.8 EX DG Macro Canon EF bajonetilla. Olen ostanut kakkulan Top Shotista 20.8.2007 ja koska Sigmassa on kolmen vuoden takuu, niin tässäkin on vielä takuu voimassa. Ostin Sigman siksi, että se tarkentuu suoraan 1:1 suhteeseen. Tämä on hyvä objektiivi ja optisesti korkeatasoinen. Myynnissä oleva yksilö on erittäin siisti ja käytännössä uuden veroinen. Jos vierelle laitetaan käyttämätön vastaava, niin varmaan jotain eroa löytyy, mutta kunto on hieno joka tapauksessa. Hinta on 195 euroa.
Lähetän maililla tuotekuvia, jos joku niitä haluaa ja on kiinnostunut tekemään kauppaa. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä info@abcd.fi.