Panan uutuus on erittäin mielenkiintoinen, sillä se voisi olla monen toivoma laadukas, mutta pieni kamera. Pokkari, jossa iso kenno mahdollistaa tavallista pokkaria paremman kuvan laadun. Jos Sony Alpha 900:lla kuvaamiseni oli hieman hätäistä, niin nyt ainakin kuvasin ihan kunnolla yleisimpiä tällaiselle kameralle tyypillisä tilanteita. Tämä ei kuitenkaan ole testi, koska en järjestelmällisesti kokeillut kaikkia kameran ominaisuuksia. Kuvasin kameralla ja kerron niistä asioista, jotka tulivat kuvatessa mieleeni.
Panasonic G1 on pieni kamera, mutta sitä on hyvä pidellä ja sillä on hyvä kuvata. Säätimet toimivat täsmällisesti ja niiden käyttö on loogista, mutta pienuudesta johtuen minulla oli muutamia pikku ongelmia. Suljinnapin etupuolella oleva säätörulla sopisi mielestäni paremmin suljinnapin yläpuolelle, sillä nyt sitä tulee helposti paineltua vahingossa eikä se osu kunnolla oikein millekään sormelle. Muutenkin huomasin, että kameraa käsitellessäni painelin turhan helposti vahingossa nappuloita. Kameran käsittely kuvaustilanteessa oli kuitenkin pääosin miellyttävää.
Eniten minua epäilytti etukäteen lcd-näytöllä toteutettu etsin, mutta turhaan. Etsin on yllättävän hyvä ja kuvatessa miltei unohtaa, että katselee näyttöä eikä objektiivin läpi optisesti. Tällainen etsin ei toki ole hyvän optisen etsimen veroinen selkeydessä, mutta päihittää mielestäni esim. Olympuksen edullisten järjestelmäkameroiden etsinkuvan, koska lcd on iso ja kirkas. Käsitarkennus on juhlaa hyvässä valossa, kun kuva suurenee tarkennuksen ajaksi.
Huonoa on liikkuvien kohteiden nykivä ja joskus suttuinen kuva, mutta ei Panasonic G1 muutenkaan varsinainen action-kamera ole. Käsitarkennus ei toimi hämärässä kovinkaan hyvin, sillä kuva tummenee kovasti.
Kokonaisuutena etsin hoitaa tehtävänsä hyvin ja jos kameran kokoa voidaan pienentää tällä tavalla huomattavasti, niin siitä vaan. Tämän tyyppiseen kameraan mainio ratkaisu. Tulemme aivan varmasti näkemään näin toteutettuja etsimiä lisää tulevaisuudessa.
Tarkennus toimii nopeasti ja useimmissa tilanteissa on aivan yhtä nopea kuin edullisten perinteisten digijärkkäreiden tarkennus. Liikkuvaan kohteeseen en kunnolla testannut, mutta näppituntumalla sanoisin, että Pana G1 ei ole urheilukuvaajan kamera.
Tarkennuspisteitä ja tapoja voi valita tarpeen mukaan, mutta mielenkiintoinen on focus tracking, jossa kamera pitää tarkennuksen tietyssä kohteessa vaikka kohde tai kamera liikkuu. Kohteen pitää tietenkin olla etsimessä. Kovin hyvin en käytännössä voinut todeta tämän toimivuutta, mutta muutamien kokeilujen perusteella se toimii.
Kuvausnopeus ja kameran reagointi kuvaajan pyyntöihin on varsin hyvä. Minulla ei tullut tilanteita, joissa olisin joutunut odottelemaan kameraa.
Kuvan laatua arvioidessani ajauduin samalla vertailemaan kameran mukana tulevaa Silky Pix ohjelmaa ja Adobe Lightroomia. Silky Pix on tyydyttävä ohjelma, jos muutakaan ei satu olemaan ja se tulee kameran mukana ikään kuin ilmaiseksi. Silky Pix on hidas ja muutokset kuvaan kestävät toisinaan liian kauan eikä esim. histogrammi päivity reaaliajassa vaan vasta, kun säätimestä päästää irti.
Kun kehittelin samoja kuvia sekä Silky Pixillä että Lightroomilla, niin pakko sanoa, että kyllä LR:llä työskentely on älyttömän paljon jouheampaa ja myös kuvien laatu on mielestäni parempi. JPG-kuvia kuvaava ei tietenkään tarvitse välttämättä mitään ohjelmaa, mutta minä kuvasin ainoastaan RAW-kuvia Panasonicilla.
Lightroom ei toistaiseksi tue Panan tiedostoja ja siksi kuvat pitää ensin muuttaa DNG-muotoon Adobe DNG Converter-ohjelmalla, joka on itsenäinen softa. Teknisistä syistä, jotka minulla menevät yli hilseen DNG Converterin tekemät tiedostot ovat noin kolme kertaa Panan alkuperäisiä suurempia. Tämä kuulemma korjataan tulevaisuudessa, mutta nyt on näin.
Kuvan laatu on hyvä. Parhaimmillaan alle ISO 400 herkkyydellä G1:n kuva on todella terävä ja sävykäs eikä häpeä tippaakaan edullisten perinteisten järkkäreiden seurassa. Suuremmilla herkkyyksillä kohinaa tietenkin tulee kuvaan mukaan, mutta minun mielestäni ainakin ISO 1000 on aivan käyttökelponen herkkyys. Esimerkkikuvistani jokainen voi arvioida käyttökelposuutta oman tarpeensa mukaan.
Mukana tuleva objektiivi f/3.5 - 5.6 14 - 45 mm zoomi on optisesti hyvä ja kuvanvakaaja toimii hienosti. Opiskan mekaaninen rakenne on myös tyydyttävä ja esim. bajonetti on metallia. Toivotaan, että jompi kumpi Micro 4/3 valmistaja tuo markkinoille myös muutaman järkevän kiinteäpolttovälisen objektiivin, sillä G1 olisi todella hieno kamera parilla kiinteällä valovoimaisella peruslasilla varustettuna. Peruszoomin valovoima on kittilasien tapaan surkea ja kuvanvakaajaa todella tarvitsee joulukuussa jopa keskellä päivää, kun suljinajat venyvät pitkiksi.
Kokonaisuutena Panasonic G1 on miellyttävä kamera. Itselleni se sopisi pokkarin korvikkeeksi mitä parhaiten ja monelle varmasti ainoaksi kameraksi todella hyvin. Hinta on hieman korkea, kun sitä vertaa muihin digijärkkäreihin, mutta toisaalta kyllä esim. Canon G10 maksaa saman verran kuin merkin halvimmat järkkärit.
Seuraavaksi toivoisin mallia, joka olisi uskottavampi muotoilultaan, sillä huonoin asia Pana G1:ssä on sen ulkonäkö, jossa ei ole mitään katu-uskottavuutta. G1 näyttää ihan liikaa superzoompokkarilta. Tulevaisuudessa muotoilussa voisi ottaa viitteitä vaikkapa Contax G1 kamerasta.
Täällä on esimerkkikuvia, jotka on otettu Panasonic G1 kameralla.