Vaivattomasti langattomasti Eye-Fi muistikortilla

Langaton tiedonsiirto on nykyään arkipäivää ja yhä useammin mukavuuden lisäksi myös välttämätön jonkin asian suorittamiseksi. Langaton tiedonsiirto on valokuvaajallekin mukavuutta ja ainakin lehtikuvaajille monessa tilanteessa välttämätön, jotta kuvat siirtyisivät nykyajan hetimitenkaikkivalmista yhteiskunnan vaatimusten mukaan julkaistavaksi välittömästi kuvauksen jälkeen.

Canonilla ja Nikonilla on kovaan ammattikäyttöön langattomat lähettimet, jotka sopivat tiettyihin kameroihin ja jotka on hinnoiteltu kovan ammattikäytön mukaan. Ovat siis kalliita.

Langattoman verkkokortin sisältävällä muistikortilla voi lähes minkä tahansa kameran kuvat saada liitelemään ilmojen halki haluttuun kohteeseen. Ostin viime vuoden lopulla Eye-Fi muistikortin kokeillakseni antaako langattomuus uusia ulottuvuuksia kuvaamiseeni.

Eye-Fi on, tietenkin, aivan saman kokoinen kuin muutkin SD-kortit.

Eye-Fi kortteja on neljä eri mallia, kaksi 4 gigan ja kaksi 8 gigan korttia. Valmistaja on halunnut keinotekoisesti tehdä eri kohderyhmille erilaisia ja eri hintaisia kortteja, sillä vain kalleimmassa 8 gigan mallissa on raakakuvien lähetysmahdollisuus. Raakakuvat ovat dataa siinä kuin jpg-kuvatkin, joten kyse on siis vain rahastuksesta. Kaikki kortit ovat SD-mallia.

Paras ja kallein kortti osaa myös muodostaa Ad Hoc yhteyden suoraan esim. kannettavalle tietokoneelle, jossa on langaton verkkokortti, kun muut kortit osaavat ainoastaan yhdistää langattomaan verkkoon ja sitä kautta haluttuun kohteeseen.

Ostin juuri tuon kalleimman mallin, koska halusin käyttööni kaikkien kuvien siirtomahdollisuuden. Kortti maksoi suomalaisessa verkkokaupassa 149.90 euroa ja hintaan sisältyy kortinlukija.

Kuten niin monen muunkin tuotteen kohdalla nykyään, niin myös Eye-Fi muistikortin käyttöohjeet ovat surkeat, mutta valmistajan englanninkielisiltä nettisivuilta etsivä kyllä löytää tarvitsemansa tiedon.

Kun homman juoni on selvinnyt, niin kortin käyttäminen on melko yksinkertaista. Omalle tietokoneelle asennetaan ohjelma, sitten luodaan oma käyttäjätili ja sitten päästään siirtämään kuvia. Kortti laitetaan tietokoneeseen liitettyyn lukijaan ja äsken asennetun ohjelman avulla määritellään mihin verkkoon kortti on yhteydessä. Kaikki kortin toimintaan liittyvät asetukset tehdään tässä vaiheessa. Kamerassa voi korkeintaan kytkeä lähetyksen päälle tai pois, eikä useimmissa kameroissa sitäkään.

Eye-Fi kortti toimi 13 tuumaisen MacBook Pron sisäänrakennetussa kortinlukijassa, mutta esim. Sandiskin Extreme USB lukija ei tunnistanut koko korttia. Mukana tuleva kortinlukija kannattaa siis pitää tallessa.

Kuvien siirtokohde voi olla joko oma tietokone, Flickr tai vastaava palvelu tai vaikka ftp-palvelin. Myös videoiden siirto on mahdollista. Siirtotapoja on useita kortista riippuen. Kuvaaja voi valita esim. että vain kamerassa lukitut kuvat siirtyvät, jolloin kuvat siirtyvät sitä mukaan kuin kuvaaja valitsee ja lukitsee niitä. Muuten kuvat siirtyvät jatkuvasti heti kuvan ottamisen jälkeen.

Käytössä kortti toimii tähän astisen kokemukseni mukaan luotettavasti, mutta kantama ei ole kovin pitkä. Olosuhteista riippuen kannattaa pysytellä alle 10 metrin päässä langattomasta tukiasemasta. Kameraa pitävä käsi, joka on muistikortin ympärillä huonontaa siirtonopeutta.

Sisätiloissa kantama ei ole paha ongelma, ja liikkuvan kuvaajan kannattaa käyttää akuilla toimivaa langatonta reititintä, joka voi olla vaikka taskussa ja siirtää kuvia mobiilivarkossa eteenpäin.

Joskus ensimmäisen kuvan siirtyminen kestää hieman liian kauan, mutta yleensä ja keskimäärin kuvat siirtyvät ripeästi. Jos kuvan siirto katkeaa tai jää jostain syystä kesken, niin Eye-Fi osaa jatkaa siitä mihin jäi, kun yhteys palautuu. Kameran virransäästö kannattaa kytkeä melko pitkälle ajalle, jotta kuvien siirto ei katkea kesken. Laitoin esim. Nikon 40D:ssa ajaksi 30 min.

Jos kuvaaja kuvaa Eye-Fi kortille langattoman verkon ulkopuolella, niin kuvien siirto alkaa, kun kuvaaja tulee kameroineen Eye-Fi:lle asetetun langattoman verkon alueelle.

Eye-Fi käyttää osansa kameran akun kapasiteetista, mutta en ole tehnyt tieteellistä mittauksia tai kokeita siitä kuinka paljon akun käyttöaika lyhenee. Vara-akku voi olla hyvä varuste, jos aikomuksena on lähetellä paljonkin kuvia.

Eye-Fi ProX2 solahtamassa Panasonic GH2:n sisälle.

Eye-Fi toimii useimmissa kameroissa. Olen kokeillut ja toimivaksi havainnut oman korttini seuraavissa kameroissa: Canon A460, Canon 60D, Canon S95, Olympus E-PL1, Olympus E-PL2, Olympus E-5, Panasonic LX3, Panasonic GH2, Nikon D40, Nikon P7000 ja Nikon D7000.

Joissakin kameroissa Eye-Fi tai sen toiminta ei näy mitenkään valikoissa tai näytöllä, mutta joissakin on kortille oma valikko. Kokeilluista kameroista monipuolisin valikko oli Canon 60D:ssa, joka näytti verkon, johon kortti on yhteydessä ja lisäksi valikosta saattoi kytkeä kortin lähetyksen päälle tai pois.

Eye-Fi ei sen sijaan toiminut seuraavissa: Pentax K-r, Pentax K-5 ja Samsung EX-1. Nämä kamerat ilmoittivat muistikorttivirhettä, kun Eye-Fi oli sisällä.

Valmistajalla on kattava lista yhteensopivista kameroista. Panasonic GH2 näyttää puuttuvan listalta, mutta kortti toimi siinä.

Eye-Fi korteissa on yksi varsinainen huono puoli: kortteja saa vain SD-kokoisina. SD-korteille on sovittimia, joiden avulla niitä voi käyttää CF-kortin tilalla, mutta sovittimien toimivuudesta kamerakäytössä liikkuu kaikenlaisia huhuja, joista osa lienee tottakin. Minulla ei ole kokemusta sovittimista, enkä ottaisi mitään riskejä sen suhteen, että tallentuvatko kuvat vai eivät.

Eye-Fi on kohtuuhintainen tapa saada langaton kuvien siirto omaan kameraan. Eye-Fi toimii useimmissa kameroissa, eikä se ole varsinainen lisälaite, koska joku muistikortti kamerassa pitää kuitenkin olla. Se ei siis ole jälleen yksi katoava tai tilaa vievä lisätarvike, jonka akut pitää muistaa ladata.

Jos langaton kuvien siirto kiinnostaa tai on tarpeellinen, niin kannattaa tutustua Eye-Fi muistikortteihin, joista valitettavasti vain kallein malli on suositeltava, koska se osaa raakakuvien siirron ja Ad Hoc yhteydet.

Olympus E-PL2 kokeilussa

f/5.6, 1/80 s. ja ISO 250.

Olympus on tänään julkistanut peilittömään PEN-sarjaan uuden kameran, jonka mallimerkintä on E-PL2. Olen kokeillut Olympuksen uutuutta, mutta katsotaan ensin mitä uutta ja ihmeellistä tässä kamerassa on.

f/3.5, 1/8 s. ja ISO 1000.

E-PL2 on käyttöliittymältään ja säätimiltään eräänlainen sekoitus E-PL1 ja E-P2 malleista. E-PL1 on hyvin pokkarimainen säätimien osalta, mutta E-PL2:n takaseinässä on pyöritettävä säätökiekko, jolla kameran toimintoja hallitaan. Kiekkoja on vain yksi, joka erottaa tämän uutuusmallin E-P2:sta. Videokuvausta varten on oma nappula, joten video on saatavilla milloin tahansa helposti.

E-PL2 on saatavana myös mustana, joka on mielestäni parempi valinta kuin kuvan väriyhdistelmä.

Olympus on uusinut peruskittizoominsa, 14 - 42 mm f/3.5 - 5.6, jonka mallimerkinnän lopussa on järjestysnumero II. Uusi kakkula on kevyempi ja pienempi kuin edeltäjänsä, joka on hyvä asia, mutta muovibajonetti ei meikäläistä miellytä. Tärkein kuvaamiseen liittyvä parannus on nopeutunut tarkennus, joka on saavutettu muuttamalla objektiivin rakennetta niin, että tarkennusken yhteydessä liikkuu vähemmän tavaraa.

Kuvatessa ei valikoihin tarvitse mennä, jos herkkyyden ohjelmoi esim. Fn-napille.

Optiikkaan liittyvät myös makro-, laajakulma- ja kalansilmälisäkkeet, joilla kuvausmahdollisuuksia voi laajentaa. Sähköinen ja optinen etsin kuuluvat niin ikään lisävarustelistalle mikrofonin lisäksi.

Muotoilu on miellyttävän yksinkertainen.

Kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa on tätä päivää ja Olympus on huomioinut tämän. E-PL2 malliin on lisävarusteena saatavana PENPAL-niminen Bluetooth yhteyttä käyttävä salamakenkään kiinnittyvä palikka, jolla kuvat voi tietokoneen tai älypuhelimen välityksellä jakaa haluamassaan nettipalvelussa.

E-PL2 käytössä


Nopea tarkennus on ensimmäinen seikka, johon huomioni kiinnittyi. Olympuksen PENeissä tarkennus on ollut hitaampi kuin esim. Panasonicin m4/3 kameroissa, mutta uuden kittizoomin myötä ero kaventuu mitättömäksi. Tarkennus on myös täysin äänetön, joka viehättää ainakin videokuvaajia. Toivottavasti Olympus tekee muitakin samaan tarkennusnopeuteen pystyviä objektiiveja pikaisesti. Maahantuojan mukaan uusi kittizoomi tarkentaa aivan yhtä nopeasti myös muissa PEN-sarjan kameroissa.

f/5.6, 1/100 s. ja ISO 200.

Takaseinän säätökiekko toimii melko hyvin, mutta se voisi olla hieman isompi ja jämäkämpi. Kameran käyttely on kuitenkin mukavampaa kuin E-PL1:n. Erillistä herkkyyspainiketta ei ole, mutta herkkyyden voi ohjelmoida jollekin painikkeelle, joten se asia on hoidossa. Kameran käyttöliittymä sopii parhaiten joko puoli- tai täysautomaatilla kuvaamiseen, mutta ainakin minulle se on hyvä ratkaisu, sillä käytän tällaista kameraa kuten pokkaria joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

f/3.5, 1/60 s. ja ISO 1600

Kuvan tekninen laatu on samanlainen kuin E-PL1 mallissa. Suurin herkkyys on ISO 6400, mutta silloin kohinaa on jo melkoisesti. Terävintä jälkeä saa kuvaamalla raakana, sillä jpg-kuvien parhaan laadun Olympus on varannut E-5 mallille, ainakin toistaiseksi.

En erityisemmin välitä Olympuksen taidesuodattimista valokuvauksessa, mutta kaikki kuusi suodatinta ovat käytettävissä myös videolla ja tämä voi harkitusti käytettynä antaa hienoja mahdollisuuksia. Videokuvan säätely jälkeenpäin ei niin vaivatonta kuin valokuvan ja siksi kamerassa tehdyt tehosteet voivat olla hyvä vaihtoehto.

f/4.3, 1/60 s. ja ISO 320.

Yhdysrakenteinen salama on samanlainen kuin E-PL1 mallissa ja sen voi heijastaa katon kautta, jolloin valaistuksen saa huomattavasti paremmaksi kuin suoralla salamalla. Salamaa ei ole virallisesti tarkoitettu heijastettavaksi, mutta se toimii, kun sormella pitää välähdyspään ylös käännettynä.

E-PL2 kameran salamaa voi käyttää ohjaamaan Olympuksen erittäin käyttökelpoista langatonta salamajärjestelmää.

f/3.5, 1/15 s. ja ISO 1000.

Olen pitänyt Olympuksen PEN-kameroista heti alusta asti ja E-PL2 vaikuttaa tähän mennessä parhaalta, etenkin, jos mukaan otetaan uusi nopeasti tarkentava kittizoomi.

E-PL2 tulee kauppoihin tässä kuussa ja hinta kittizoomilla varustettuna on 599 euroa.

Rokataan taas!

Pikkusalamoita taas. Tällä kertaa rock and roll teemassa. Halusin tehdä tämän musiikkigenren näköistä kuvaa ja siksi valaisu on kovilla valoilla tehtyä. Salamat ovat siksi ilman mitään valonohjaimia tai -pehmentimiä.

Saimme kuvauksen tehtyä juuri ennen lumisateen alkamista ja jäätävä viima kylmetti sekä kohmetti sormet pikavauhtia. Välillä pitikin käydä sisällä lämmittelemässä, jotta kamera pysyi kuvaajan hyppysissä ja kitaristin sormet kielillä.

Alkutalven iltapäivän valo oli sen verran himmeä, että taivas tummentui helposti lyhentämällä suljinaika 1/500 sekuntiin, vaikka aukko olikin arvolla f/4 eli miltei täysin auki. Salamat, joita oli kolme kappaletta, seisoivat tukevilla jalustoilla. Yleensä käytän keikoilla Manfrotto Nano 5001B jalustoja pikkusalamoiden kanssa, mutta nyt käytin pari numeroa isompia 004B jalustoja, koska pelkäsin, että navakka tuuli saattaa kaataa heppoiset pikkujalustat.

Valaisu oli melko suoraviivainen kolmen valon toteutus. Yksi valo kohteen edestä yläviistosta sekä yksi valo molemmilta sivuilta takaviistosta. Etuvalo on oikeastaan vain täytevalo kasvoihin, sillä pelkät sivuvalot olisivat jättäneet kasvot liian tummiksi. Kokeilin ilman etuvaloa, mutta tulos oli liiankin dramaattinen ja halusin kasvoihin sävyjä.

Alla yksi kuva ilman valoja vertailun vuoksi.

Kuvasin Olympus E-5 kameralla, 12 - 60 mm f/2.8 - 4 objektiivilla ja valaisin kolmella Olympus FL-50R salamalla. Valotus oli siis 1/500 s., f/4 ja ISO 200. Etusalama oli 1/13 teholla ja sivusalamat täydellä teholla, mutta valojen todellista tehosuhdetta ei voi päätellä tästä, koska etuvalo oli lähempänä kohdetta kuin sivuvalot. Salamat välähtivät Olympuksen langattomalla järjestelmällä niin, että E-5 rungon yhdysrakenteinen salama toimi ohjaavana lähettimenä.

Alla lyhyt pätkä videota kuvaustilanteesta.


Lopuksi kaavio valaisusta.

Salaman käsisäätö, ohje aloittelijalle

Salaman irroittaminen kamerasta antaa valaisuun lukemattomasti uusia mahdollisuuksia verrattuna kamerassa kiinni olevaan salamaan. Siinä samalla tulee tietenkin lisää valinnan paikkoja, kun vaihtoehdot lisääntyvät.

Mihin sijoitan valon, laitanko sateenvarjon, miten salaman teho säädetään jne.?

Silloin kuin kuvaaja päättää sijoittaa salaman jalustalle, niin kuvaus on jo lähtökohdiltaan edes jotenkin suunniteltu. Kohde on tietyssä paikassa, valo tietyssä ja niin edespäin. Tällaisessa tapauksessa salaman valotehon käsisäätö puolustaa paikkaansa, sillä vaikka automaattivalotus toimii keskimäärin luotettavasti kaikissa kameroissa, niin tulos on siltikin kameran arpoma, eikä välttämättä vastaa kuvaajan näkemystä asiasta. Automaatti saattaa kaiken lisäksi valottaa hieman eri lailla peräkkäisiä ruutuja.

Salaman käsisäätö on kuulemani perusteella yksi vaikea asia salamakuvaajan tiellä aloittelijasta mestariksi. Käsisäätö kannattaa opetella, koska vasta sen hallittuaan voi valaisemalla tehdä juuri sellaisia kuvia kuin itse haluaa.

Himmeninaukko ensin kohdalleen

Tässä perustoimintaohje aloittelijalle. Tämä ohje koskee miljöössä kuvaamista, koska useimmat kuvat tehdään miljöössä, esim. kotona tai kotipihalla. Tätä ohjetta voi tietenkin soveltaa loputtomiin, mutta jostain on alettava. Tämä ohje toimii kaikkien salamoiden ja kaikkien digijärkkäreiden kanssa.

Laita salama jalustalle haluamaasi kohtaan valaisemaan kohdetta, kytke salama päälle ja aseta se käsisäädölle. Valitse tehoksi jotain säätöasteikon puolivälin tienoilta, esim. 1/16. 

Laita kamera käsisäädölle ja päätä millä aukolla haluat kuvata. Yleensä kannattaa valita suurehko aukko, varsinkin sisätiloissa, jotta mahdollinen vallitseva valo saadaan tarvittaessa hyödynnettyä. Alla olevassa esimerkissä valitsin aukon f/2.8. Valitse suljinajaksi käsivarakuvaukseen sopiva valotusaika, esim. 1/60, mutta kuitenkin sellainen aika, että valotus ilman salamaa on alivalotuksen puolella.

Säädä salaman teho sopivaksi valitulle kuvausaukolle. Ota testikuva ja tarkastele kuvaa kameran näytöltä. Jos kuva on aivan liian vaalea, niin pienennä salaman tehoa reilusti, eli ainakin kaksi aukkoväliä. Jos lähtökohta oli 1/16, niin siitä kaksi aukkoväliä pienempi tehoasetus on 1/64 teho. Jos kuva taas aivan liian tumma, niin säädä salamaan lisää tehoa. Kaksi aukkoa 1/16 tehoon lisää olisi 1/4 teho.

Älä muuta mitään asetuksia kamerassa äläkä siirrä salamaa, vaan säädä salaman tehoa suuremmaksi tai pienemmäksi niin kauan, että kuvauskohde on oikein valottunut. Kun testikuva on melkein oikein valottunut, niin säädä salaman tehoa 1/3 aukkoväli kerrallaan joko suuremmaksi tai pienemmäksi sen mukaan onko testikuva liian vaalea vai liian tumma. Useimmissa pikkusalamoissa 1/3 aukon väli on yksi pykälä tai pienin mahdollinen säätöväli.

Valotusaika säätää vallitsevan valon

Jos kuvaat sisätiloissa ja haluat vallitsevaa valoa mukaan kuvaan, niin valotusaikaa säätämällä voit vaikuttaa tähän. Nyrkkisääntö on, että valitulla valotusajalla säädetään vallitsevaa valoa ja salaman teho säädetään valitun himmenninaukon mukaan. Kokeile valotusajan säätämistä vasta sitten, kun olet ensin säätänyt salamavalotuksen oikein kohdalleen. Valotusajan pidentäminen ottaa mukaan enemmän vallitsevaa valoa ja valotusajan lyhentäminen tekee tietenkin päin vastoin.

Alla olevat esimerkit kuvasin aivan äsken. Käytin mallina tyttäreni koiraa, joka on meillä hoidossa pari päivää, koska se antaa aina kuvausluvan. Valitsin siis kuvausaukoksi f/2.8, jolle sopivaksi salaman tehoksi osoittautui parin kokeilun jälkeen 1/64. Yläkuvassa käytin 1/200 s. valotusaikaa ja alakuvassa valotusaika oli 1/20 s. Kohde, eli koira, on samalla tavalla valottunut molemmissa kuvissa, mutta tausta on yläkuvassa tummempi kuin alakuvassa.

Alakuvassa ikkunasta tuleva valo haijastuu pöydän pinnasta ja ikkunakin on ylivalottunut miltei täysin sävyttömäksi. Kumpi on parempi? Se lienee makuasia, mutta alakuva näyttää vähemmän valaistulta.

Lisäsin vielä kaavion valaisusta, jos se selventää tätä tilannetta.

Kuva samasta tilanteesta ilman salamaa olisi tietenkin kuulunut mukaan, mutta kun meikäläinen on niin hajamielinen, että rutiinilla lauoin menemään ja muistin asian vasta, kun kohde ja vallitseva valo olivat jo ihan muualla.

Koko homma kuulostaa aluksi ihan hirveältä säätämiseltä, mutta ei se sitä oikeasti ole. Muutaman harjoittelukuvan jälkeen tulee tuntumaa siitä mille teholle salama kannattaa asettaa valitulla kuvausaukolla ja ennen pitkää koko säätäminen on miltei automaattinen toimenpide, eikä salaman automaattivalostusta enää kaipaakaan.

Kameran herkkyysasetus vaikuttaa lopputulokseen myös, mutta sekavuuden tunnetta vähentääkseni palaan siihen myöhemmin. Esimerkikkuvissa käytin herkkyyttä ISO 400, mutta harjoittelussa käy muukin asetus. Kannattaa kuitenkin pysyä melko matalissa herkkyyksissä. 

Kuvasin esimerkkikuvat Olympus E-5 kameralla, 12 - 60 mm f/2.8 - 4 objektiivilla ja Olympus FL-50R salamalla, jonka heijastin 76 cm sateenvarjosta. Väläytin salamat Olympuksen langattomalla järjestelmällä.

Olympus ei lopeta 4/3 objektiivejaan

Olympuksen 4/3 järjestelmän objektiiveista on liikkunut kaikenlaisia huhuja viime päivinä liittyen erääseen haastatteluun quesabesde.com saitilla.

Miguel Angel Garcian sanomaa on ilmeisesti tulkittu hieman vapaasti, sillä Olympus tähdentää, että se ei ole lopettamassa 4/3 objektiivien tuotantoa tai niiden kehitystä. Vaikka juuri nyt ei olekaan uusia 4/3 objektiiveja tulossa, niin tulevaisuudessa niitä voidaan silti esitellä ja tuottaa. Tällä hetkellä Olympus keskittyy täydentämään Micro 4/3 objektiivisarjaa, mutta 4/3 järjestelmää ei hylätä.

Tuo on Olympuksen virallisesta tiedotteesta, joten sitä pitää uskoa.

Minulta on kyselty ehdinkö käydä sillä ja sillä osastolla Photokinassa ja vastaus on, että en ehtinyt. Olin messuilla vain yhden päivän ja minun oli pakko jotenkin rajata osallistumistani. Photokina on saksalaiseen tyyliin valtava monen ison hallin kokoinen tapahtuma, jossa pitäsisi viettää monta päivää nähdäkseen kaiken.

Photokinassa käyntini tuloksia voidaan toivottavasti nauttia välillisesti pitkään tulevaisuuteen ja toivon, että voin entistä paremmin raportoida ja kokeilla uutuustuotteita. Muuta valokuvaukseen liittyvää unohtamatta, tietenkään.

Tässä muutama turistikuva Kölnistä.

Olympus E-5, mitä mieltä?

Olen tänään puhunut kahden ihmisen kanssa, jotka ovat kuvanneet paljon Olympus E-3 kameralla ja molemmat ovat olleet pettyneitä E-5 kameraan, ainakin paperilla. Olen saanut lisäksi pari kommenttia, joissa ollaan samoilla linjoilla, että liian laimea uudistus, joka on jo syntyessään vanhentunut.

Minulla ei ole käytännössä mitään kokemusta E-3 kamerasta. Olen toki kuvannut sellaisella muutamia ruutuja, mutta siinä se. En siis voi verrata kokemukseen perustuen uutta ja vanhaa. En myöskään ole vielä valmis tuomitsemaan E-5 runkoa, en ennen kuin olen saanut kuvata sillä.

Toisaalta, jos hinta tulee olemaan jossain 1700 euron tietämillä, niin sillä rahalla saa monta muutakin hienoa kamerarunkoa kuten esim. Canon 7D tai Nikon D300s.

Lienee kuitenkin ilmeistä, että Olympus, ja Panasonic vielä selvemmin, aikovat tulevaisuudessa panostaa vahvasti peilittömään m4/3 järjestelmään. Siinä onkin älyä, koska microjärjestelmässä pienehkön 4/3 kennon paras puoli pääsee oikeuksiinsa. Kamerat voidaan tehdä pieniksi.