Viime viikolla kirjoitin Leica M9 mittaetsinkameralla kuvaamisesta, mutta en arvioinut kuvan teknistä laatua mitenkään. Vaikka kameralla on hyvin vähän tekemistä kuvan sanoman ja sisällön kanssa, niin tottakai teknisetkin ominaisuudet kiinnostavat.
Leicassa on siis täyden kinokoon kenno, jollainen löytyy nykyään monestakin kamerasta, mutta Leicassa on yksi merkittävä ero verrattuna niihin muihin: siitä on jätetty pois kennon edestä ns. AA-suodatin. Mikä ihmeen AA-suodatin?, kysyy joku. Tuo suodatin on käytännössä kameran kennon edessä oleva kuvaa pehmentävä suodatin, jonka tehtävä on estää moiré-kuvion esiintyminen. Keskikoon digikameroissa, kuten Hasselblad tai Phase One, ei myöskään käytetä AA-suodatinta.
Leican kuva muistuttaakin keskikoon kameroiden kuvaa, se on erittäin terävä ja Leica M9 on varmasti siinä suhteessa paras 18 megapikselin kamera tällä hetkellä. Terävyys tulee suurelta osin juuri siksi, että AA-suodatin on päätetty jättää pois. Pienetkin yksityiskohdat erottuvat ja Lightroomin oletusarvot terävöitykselle riittävät oikein hyvin, jopa niin, että joissakin kuvissa tekee mieli vähentää terävöitystä.
Moiréta näkyy toisinaan, mutta useimmissa tapauksissa se ei häiritse, eikä sitä huomaa, jos ei osaa etsiä. Puiden lehdettömät oksat tiheänä ristikkona ovat otollinen paikka moirélle samoin kuin hienokuvioiset kankaat. Joissakin kohteissa saattaa Leicalla kuvaava nähdä pahaakin sateenkaarikuviota, mutta tuskin ongelmaksi asti, sillä useimmat kohteet toistuvat täysin ilman häiriöitä.
Keskikoon kameroiden ohjelmistoissa on moirén poistolle säätöjä, joilla kuvioita voi yrittää poistaa, jos ne ovat kriittisessä paikassa. Leican kuvan aukeavat Lightroomissa ja Adoben DNG on Leican raakakuvien tiedostomuoto. LR tulee myös Leica X1:n mukana, joten ohjelmaa voitaneen pitää Leican suosituksena. Lightroomissa ei ole moirélle mitään säätimiä, joka on ehkä pieni puute. Jos Leicalla tekisi töitä, niin joku työkalu moirélle pitäisi kuvankäsittelyssä olla, vaikka useimmissa kuvissa sitä tarvitakaan.
LR näyttää Leican tietoja hieman suurpiirteisesti. Esim. kuvausaukkona näkyy toistuvasti f/5.7 vaikka olen kuvannut aukolla f/5.6. Tällä ei ole käytännössä mitään väliä, mutta se kiinnitti huomioni.
Leican kuvanlaatu tekee merkin maineelle oikeutta, vaikka raakakuvien työvara ja sävyala ovatkin ihan tavallisten kameroiden tasolla, mutta terävyys on erityisen hyvä. Kuvan kohina korkeilla herkkyyksillä ei ole samaa tasoa kuin vaikkapa Nikonin parhaimmistolla, mutta varsinkin LR 3 beta 2 tekee Leican tiedostoista aivan käyttökelpoisia aina suurimpaan ISO 2500 herkkyyteen asti.
Jotain pientä moitittavaakin löytyy, sillä Leica ei kestä suoraan aurinkoon kuvaamista kovin hyvin. Auringon kirkas keskusta ikään kuin valuu alaspäin, eikä se näytä erityisen hienolta. Tämän voi yrittää välttää kuvakulman valinnalla, mutta joskus se ei käy. Suomessa tosin tämä ongelma on muutenkin vähäinen, koska n. 9 kuukautta vuodesta on joko pimeää tai pilvistä tai molempia. Loppuaikana taas sataa suurimmaksi osaksi.
Leican toiminnassa on joitakin seikkoja, joita on pakko ihmetellä, koska kyseessä on melko arvokas kamera millä mittapuulla tahansa.
Ensinnäkin muistikortin alustus kestää kauan, liian kauan. Käytin kokeilussa San Diskin 16 gigan video SD-korttia. Täydellinen alustus kesti minuuttitolkulla ja minä ehdin jo luulla, että kameraan tuli jokin vika, mutta kevyempikin alustus kesti n. 40 sekuntia. Ihan vertailun vuoksi kokeilin alustaa saman kortin Canon A460 pokkarilla. Canonilla täydellinen alustus kesti n. 40 sekuntia ja kevyt alustus kävi niin nopeasti, että en ehtinyt ottaa aikaa. A460 maksoi vajaat kaksi vuotta sitten muistaakseni n. 95 euroa.
Muistikorttti on Leicassa hienosti perinteisessä paikassa kameran pohjan peittävän kannen alla, joka on Leicakuvaajalle tuttua, mutta kortin vaihto on hankalaa. Leican raakakuvat tarvitsevat tilaa n. 35 megaa kappaleelta, joten kortin vaihto voi tulla eteen kesken kuvauksen, vaikka käytössä olisi isompikin kortti. Korttia ei myöskään voi vaihtaa, jos kamera on jalustalla.
Kuvien suurentaminen kameran takanäytöllä on hidasta, eikä kuvia voi selata suurennettuna. Näyttö ei ole yhtä hyvälaatuinen kuin uusissa edullisissa peilikameroissa, mutta sillä pärjäilee kyllä.
Mihinkä sitä valmiissa maailmassa kiire olisi, mutta ihmettelen vaan, että miksi miltei 6000 euron kamera on noin toivottoman hidas esim. kortin alustuksessa, kun mikä tahansa pokkarikin pystyy parempaan.
Leica myös tilttasi yhden kerran, mutta tokeni kun katkaisin ja kytkin virrat uudelleen. Tuloksena oli yllä oleva kuva, jossa on kaksi kuvaa päällekkäin, ihan kirjaimellisesti. Mainitsen tämän siksi, että se on kokemukseni mukaan nykyään todella harvinaista. En muista koska olisin kokenut kameran hyytymistä viimeksi.
Kokeilukameran mukana oli Leican edullista objektiivisarjaa edustava Summarit-M 50 mm f/2.5, jonka hinta on n. 1000 euroa. Tämä normaaliobjektiivi osoittautui hyväksi kaveriksi M9 rungolle. Täysin mekaaninen objektiivi on erittäin pieni, eikä muovia ole käytetty rakennusaineena liikaa.
Optinen performanssi on mainio. Piirto ja kontrasti ovat hyvät jo täydellä aukolla, mutta niin pitääkin, koska valovoimaa on vaatimattomasti normaaliobjektiiville. Parin aukon himmennyksellä Summarit pääsee parhaimmilleen, eikä kuvan terävyys tai kontrasti jätä toiveille sijaa. Leica M9 tarvitseekin hyvän objektiivin, jos kennon suuri erottelukyky halutaan hyödyntää.
Leican M-bajonettiin sopivia objektiiveja valmistavat muutkin kuin Leica. Esim. Zeiss ja Voigtländer tekevät useita M-bajonetin objektiiveja. Kaikki vanhat kakkulat käyvät tietenkin myös. Tässä tapauksessa ei ole ongelmia automaattitarkennuksen kanssa.
Vastavalo on kuitenkin myrkkyä ja sitä kannattaa tällä objektiivilla välttää, jos mahdollista. Kuvaan tulee haamuja ja heijastuksia yllättävän herkästi. Vastavalosuoja auttaa varmasti joissakin tilanteissa ja siksi sellaista kannattaa käyttää. Kokeiluobjektiivin mukana ei ollut vv-suojaa.
Leicalla ja millä tahansa mittaetsinkameralla kuvaaminen on erilaista kuin peilikameralla kuvaaminen. Jotkut pitävät siitä ja toiset taas eivät. Niille, jotka pitävät mittaetsinkameroista ja ovat ehkä kuvanneet Leicalla jo kauan ennen digikameroita M9 on varmasti toiveiden täyttymys. Jos siis digiä haluaa.
Leicafanin mielestä pienet hitaudet ja jotkut omitui... eikun perinteisyydet ovat ominaisuuksia, kun ne jonkun toisen mielestä saattavat olla vikoja tai puutteita.
Leica M9 on hieno kamera, eikä sille ole vartaista muiden uusien kameroiden joukossa. Käsikäyttöinen ja mekaaninen toiminta puhuttelee edelleen monia, mutta yhtä moni varmasti vieroksuu Leicaa juuri noista samoista syistä. Leica ei toisaalta haluakaan myydä kameroitaan kaikille, koska silloin merkin status häviäisi.
Leica M9 runko maksaa n. 5500 euroa ja objektiivit alkaen n. 1000 euroa.
Lue myös ensimmäinen osa kokeilustani, jos et sitä jo tehnyt.
PÄIVITYS: Leicaan on todellakin tullut firmispäivitys, jonka pitäisi nopeuttaa kameran toimintaa ja mm. kortin alustusta. Kokeilukamera oli vanhalla firmiksellä. Minun töppäys, kun en tarkistanut tuota, vaikka olisi pitänyt.
