Micro 4/3 järjestelmässä objektiivien virheitä korjaillaan ohjelmallisesti, eikä aina ole kyse ihan pikkuseikoista. Tässä pari esimerkkiä äskettäin kokeilemallani Panasonic 7 - 14 mm zoomilla.
Tällainen korjailu on mielestäni ihan hyvä asia, mutta haluaisin itse valita kunkin otoksen kohdalla onko korjailu käytössä vai ei. Tämänkin objektiivin kuvakulma kasvaa melko paljon, kun tynnyrivääristymän korjailu poistetaan. Kaikissa kuvauskohteissa ei ole suoria linjoja, jotka käyristyisivät ja siksi haluaisin itse päättää kuvauskohteen mukaan korjailun tarpeen. Korjailematon kuva on myös hieman terävämpi kuvan renoilta ja nurkista.
Näissä kuvapareissa korjailematon raakakuva on kehitetty RAW Developer ohjelmalla ja korjattu Adoben Lightroomilla, joka tekee korjailun automaattisesti, eikä sitä voi välttää. On toki RAW Developerin kaltaisia ohjelmia, joilla voi kehitellä raakakuvia esim. Adoben tuotteita vapaammin, mutta siitä seuraa lisää työvaiheita. Raakakuvan idea on kuitenkin se, että kuvaaja voi kehitellä otoksestaan juuri haluamansa kaltaisen.