Olisipa ollut GPS täälläkin
Tämän olen kuvannut vuoden 1986 lopulla, jossain Sumatran pohjoisosassa.
Olimme kävelleet melko rupeaman sademetsän läpi, kun etsimme erästä syrjäistä hiekkarantaa, joka lopulta löytyikin. Yövyimme rannalla, mutta seuraavana päivänä piti päästä takaisin ihmisten ilmoille, eikä edellisen päivän kaltainen vaellus viidakon halki innostanut.
Kävelimme rantaa pitkin ja törmäsimme kuvassa oleviin kahteen nuoreen herraan, jotka lupasivat viedä meidät pientä korvausta vastaan veneellä, jolloin voisimme välttää kävelyn.
Matka veneellä ei ollut kovin pitkä verrattuna jalkakyytiin. Onneksi, sillä paatti ei pitänyt vettä kovin hyvin.
Kuvasin tämän Nikon FE2 kameralla ja Nikkor 24 mm f/2 objektiivilla. Ja kyllä, olisin kovin iloinen, jos minulla olisi GPS-koordinaatit kuvauspaikasta. Kuva ei siitä paranisi yhtään, mutta silti olisi kiva tietää missä olen ollut.
Eipä ainakaan meikäläinen muista jokaista kuvausta tai kuvauspaikkaa, varsinkaan jos aikaa on kulunut miltei neljännesvuosisata, niin kuin tässä tapauksessa.