Kuvasin jokin aika sitten tällaisen Jopon Microsoftin Office kampanjaa varten. Kuvassa piti olla fillari ilman pyöriä mustalla pohjalla, mutta kohteen piti näyttää oikealta ja kolmiulotteiselta. Mainostoimiston ad oli käyttänyt leiskassa tuoteluettelosta otettua kuvaa, joka oli suoraan sivulta kuvattu ja liian kaksiulotteinen, eikä siis kelvannut.
Haastellista tehtävässä oli tietenkin se, että Jopo piti olla ilman pyöriä. Pyörät pitäisi poistaa kuvauksen ajaksi, koska pyörien poistaminen kuvankäsittelyllä olisi ehkä mahdollista, mutta ei järjellistä ajallisesti eikä lopputuloksen kannaltakaan.
Askartelin parista raudanpätkästä ja puunpalasta telineet, joilla fillarin sai tuettua ilman pyöriä. Tein telineistä ohuet ja sirot, jotta niiden poistaminen jälkeenpäin olisi mahdollisimman vaivatonta.
Kuvaaminen oli melko suoraviivainen homma ja muutamien koevalotusten jälkeen löysimme mainostoimiston ad:n kanssa sopivan valaistuksen. Käytin kohteeseen kolmea hunajakennolla varustettua studiosalamaa ja taustalle tein vaalean läikän yhdellä salamalla, jossa oli niin ikään hunajakenno. Hunajakennoilla saa pehmeäreunaisen spottivalon.
Alunperin ajatus oli, että fillarin pyörien mutterit saisivat jäädä kuvaan, mutta hyvin äkkiä meille selvisi ajatuksen heikkous. Jälkiviisastelijana olisi kannattanut jättää mutterit kokonaan pois akseleista jo kuvatessa. Loppujen lopuksi muotoilin ja rakentelin pyörien kiinnityskolot uudelleen Photoshopilla. Tämän työn ohella suurin homma oli poistaa ketjut ja rakentamani telineet siististi.
Muu kuvankäsittely oli lähinnä hienosäätöä sävyihin ja taustaan. Työskentelin omalla toimistollani ja kun minulla oli ensimmäinen versio ihan valmis, niin lähetin sen sähköpostilla mainostoimistoon. Vastauksena sain pieniä korjausehdotuksia, jotka tehtyäni kuva oli valmis.
Käytin kamerana Sinar P3 palkkikameraa varustettuna Sinar Emotion 75 LV 33 Mp digiperällä, Sinaron Digital 45 mm f/4.5 objektiivilla ja laajakulmapalkeella. Kuvaus ei varsinaisesti edellyttänyt palkkikameran käyttöä, mutta halusin kokeilla Sinaria ihan oikeassa kuvauksessa ja onhan laitteen kuvanlaatu huippuluokkaa.
Kuvasin suoraan MacBook Pro läppärille, jonka näytöltä saatoimme yhdessä mainostoimiston ad:n kanssa tarkistaa terävyyden ja muutkin asiat helposti.