Nopea autopotretti
Kuvasin eilen illalla Autotoday-nettisivustolle uuden Citroen C4:n. Aikaa oli todella niukasti, noin tunti kuvauspaikan löytämiseen ja kuvaamiseen. Sekoilin ensin, koska muistelin yhtä potentiaalista kuvauspaikkaa, joka osoittautui iltahämärässä huonoksi. Aikaa oli siis entistä vähemmän. Ajoin lopulta lähes pimeälle kääntöpaikalle ja hoidin homman siellä. Laitoin kameran jalustalle ja kokeilin millä valotuksella tausta näyttäsi hyvältä. Halusin n. 15 sekunnin valotusajan, jotta voisin tehdä valaisun niin kuin olin suunnitellut. Tuo 15 sekuntia toteutui aukolla 8. Laukaisin kameran, jonka jälkeen kävelin auton viertä pitkin keulasta perään ja samalla väläyttelin Canonin salamaa autoa kohti noin kymmenen kertaa. Lopputulos ei toki ole mikään mainoskuva, mutta kymmenessä minuutissa tehdyksi pikakuvaksi mielestäni ihan kohtuullinen. Muutama salamasta tullut heijastus näkyy auton kyljessä ja takasivuikkunassa, mutta ne eivät tässä häiritse pahasti, koska heijastuksia tulee taustalla olevista valoistakin. Toisessa kuvassa, jossa testasin salaman välähdystä, näkyy kuinka pimeätä paikalla oli.