Kun kelejä vielä jotenkin on, niin päätin viime viikolla vielä kuvata pari autoa. Molemmat Nissaneita, mutta ei mitään aivan tavallisia riisikuppeja kuitenkaan. Rajumpi kahdesta oli Nissan Skyline GTR Nismo, joka on tuon kulttiautoksi muodostuneen Skylinen harvinainen versio, jota on valmistettu 100 kpl.
Kuvauspaikka löytyi koivujen reunustamalta tieltä. Sininen taivas, keltaiset lehdet puissa ja tumman violetti auto kuulostaa toimivalta yhdistelmältä. Tarkoitus oli kuvata autosta autoon ja saada vauhtia kuviin. Tien reunoilla olevat puut auttoivat antamaan vauhdin tuntua, koska niihin oli helppo saada liike-epäterävyys näkyviin. Allekirjoittanut roikkui kuvausauton ikkunasta, jota apulainen ajoi. Nissania ajoi aiheesta tulevan lehtijutun kirjoittaja. Tällainen kuvaaminen on aina hieman onnenkauppaa, mutta kokemuksella voi onneenkin vaikuttaa suopeasti. Pitkähkö valotusaika ja monta liikkuvaa osaa aiheuttavat joskus hieman liiankin vauhdikkaita kuvia, joista ei oikein saa selvää. Ajoimme edestakaisin pari kertaa ja valotin noin 100 ruutua, joista kymmenkunta on käyttökelpoisia. Yllä oleva kuva on valotettu ajalla 1/25 sekuntia, joka noin 50 km/h vauhdissa antaa riittävästi liikettä. Objektiivi oli Canon 24 - 70 mm zoomi laajakulmaisimmassa asennossaan. Lisää kuvia ja juttua autosta näkyy erään suuren suomalaisen autolehden sivuilla joskus tulevaisuudessa.