Olympus PEN E-P1 kokeilussa



Sain kutsun Olympuksen maahantuontiin tutustumaan uuteen PEN E-P1 kameraan. Menin paikalle siinä uskossa, että saan käpälöidä uutuuden esisarjan laitetta ja että kuvattuja kuvia en saa ottaa mukaani.

Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä yllätyksekseni saankin kuvata juhannuskuvani uudella Olympus Pen E-P1 kameralla. Kuten kuvasta yllä näkyy, niin minulla on koko hoito: runko, 17 mm pannari ja 14 - 42 mm zoomi.

Hauskuutta lisää vielä se, että ihan sattumalta samaan aikaan minulla on Sigma DP2 kokeilussa. Nämä kaksi kameraa eivät ole aivan vertailukelpoisia, koska Sigmassa on kiinteä optiikka. Molemmat laitteet on kuitenkin suunniteltu jossain määrin samalta pohjalta, jossa lähtökohtana on ollut hyvä kuva isolla kennolla pienessä ulkokuoressa.

Suoritan pientä vertailua näiden kahden kameran välillä ja kuvaan tietenkin mestarillisia otoksia tänne blogiini nähtäväksi. Pysy lukuetäisyydellä myös juhannuksena.
 
Bloggers Team