Pidän yksinkertaisesta kuvauskalustosta. Liika tavaramäärä kääntää ajatukset pois itse asiasta eli kuvaamisesta. Toki työkalujen pitää olla tehtävän mukaiset, mutta se huomioiden mahdollisimman pelkistetty kalusto helpottaa keskittymistä työntekoon.
Olin hiljattain muutaman ( kolmen ) päivän työmatkalla Pohjois-Norjassa ja minulla oli mukana kolme kameraa, neljä objektiivia, kannettava tietokone ja joitakin digitaaliseen työnkulkuun liittyviä tarpeita, kuten kortinlukija.
Kolmessa kamerassa oli yksi tavallaan liikaa, koska yksi oli Nikon D5000, joka oli minulla kokeilussa. Tähän kameraan kuuluva objektiivi oli myös ylimääräinen normaaliin varustukseen verraten.
Omat objektiivini olivat kaikki käsitarkenteisia Ai Nikkoreita. Olen aikanaan oppinut kuvaamaan kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla ja siksi edelleen vierastan zoomeja, vaikka ne ovatkin käteviä voivat olla optisesti huippuluokkaa.
Kiinteä objektiivin polttoväli tekee kuvaamisestani harkitumpaa, koska minun pitää miettiä kuva etukäteen huolellisemmin kuin zoomilla kuvatessa. Zoomilla on liian helppo kuvata liian nopeasti, mutta samalla huolimattomasti. Kiinteät lasit ovat paljon zoomeja kevyempiä ja pienempiä, joka mukavoittaa työntekoa.
Mukana reissussa kuljettamani 28, 50 ja 105 mm objektiivit ovat optisesti erittäin hyviä ja samalla valovoimaisia, eikä käsin tarkentaminen haittaa, varsinkin kun Nikon D700:n tähyslasi toimii kohtalaisen hyvin. Käsitarkenteisissa vanhan mallin objektiiveissa on lisäksi kunnollinen metriasteikko, jonka mukaan etäisyyden voi asettaa, jos tarkennus muuten ei onnistu.
Automaattitarkennuksella on paikkansa tietyissä kuvaustehtävissä, mutta olen viime aikoina siirtynyt yhä enemmän käsitarkennukseen, koska sekin edesauttaa huolellista ja harkittua kuvaamista. Käsin kun tarkentelee, niin pitää ihan oikeasti miettiä mikä on kuvassa se tärkeä kohta.
Miksi minä kirjoitan tästä? No siksi, että toivon osaltani voivani vähentää välineurheilun osuutta valokuvauksessa. Toivon, että vaatimattomat esimerkkini saisivat jopa tämän lajin välineurheilijat kiinnittämään enemmän huomiota kuvauskohteeseen kuin kuvauskalustoon. Siksi, että nykyään kuvataan liian paljon määrää laadun kustannuksella. Kuvataan ja vertaillaan pikseleitä, mutta muu saattaa jäädä sivuseikaksi.
Ennen vanhaan pidettiin 20 - 30 rullaa vuodessa kuvaavaa harrastajaa aktiivisena kuvaajana. Siis 720 - 1080 kuvaa vuodessa. Kuulostaa tänä päivänä aika pieneltä määrältä, vai mitä.
Yllä kuva, jonka kuvasin kalastusaluksen kannelta, kun kalastaja heitteli kalojen perkausjätteitä laidan yli. Kuvattu Nikon D700 kameralla ja Nikkor Ai 28 mm f/2.8 objektiivilla aukolla f/8 ja ajalla 1/500 s.