On kiva kertoa kuvausmatkoista kaukaisiin kohteisiin tai kuuluisista kuvauskohteista, mutta suuri osa valokuvaajan työstä on melko tavallista peruskuvaamista. Elämä ei vain ole kaiken aikaa loistoa ja glamouria, ei edes valokuvaajan elämä :-) Sitä paitsi näinä päivinä voi olla hienoa jo pelkästään se, että on töitä, joista maksetaan.
Nämä peruskuvaukset eivät ole mitenkään huonoja kuvauksia ja niissäkin vaaditaan ammattiaitoa, jotta lopputulos tyydyttää asiakasta. Oikeastaan näissä kuvauksissa on melko helppo tehdä virhearvio ja luulla, että homma on todellista helpompi.
Kuvasin alkuviikosta Alfa Lavalin toimeksiannosta pari tällaista peruskuvausta, joissa kohteena oli omakotitalon lämpökeskus, vai oliko se lämmönjakokeskus. No, ei kuitenkaan missään tapauksessa mitään kovin seksikkäältä kuulostavaa.
Aamulla menimme Helsingin Energian toimitaloon Kamppiin Suomen pääkaupunkiin. Täällä kuvasin näyttelytilassa olevan Sampo-nimisen laitteen.
Valaistuksena käytin kahta Elinchromen metri kertaa metri tasovaloa, jotka laitoin reproasentoon kohteen molemmin puolin. Kuvattava laite oli kapeassa tilassa, joten jouduin käyttämään melko lyhyttä n. 30 mm polttoväliä mahduttaakseni kohteen kokonaisuudessaan kuvaan.
Tämä homma oli ohi n. tunnissa ja sen jälkeen suuntasimme kohti Lahtea J-Steel nimiseen yritykseeen, joka valmistaa lämmönjakokeskuksia. Täällä toinen samanlainen laite odotti kuvaamista.
J-Steelin tiloissa, josta yllä olevat kuvat ovat, teippasimme valkoisen taustan varastohyllyyn ja nostimme kuvauskohteen taustan eteen. Valot ja niiden asettelu olivat aivan samat kuin aamullakin, mutta tilaa oli enemmän. Tämä iltapäivän kuvaus kesti hieman aamuista kauemmin, sillä kuvasin useita versioita parista eri kohteesta.
Kuvasin tuotekuvat Nikon D3x kameralla ja Nikkor 24 - 70 mm f/ 2.8 zoomilla. D3x on painava ja iso monsteri, mutta kuvanlaatua ei voi liikaa kehua. Toivottavasti saamme joskus D700:n kokoisen kameran, jossa on reilut 20 megapikseliä. Tarkoitan, että me Nikonkuvaajat, sillä Canonkuvaajilla sellainen jo on.