Julkkiksia!






Olin kuvaamassa Luovat Palvelut nimisen yrityksen synttäribileissä. Tällaiset kuvaukset eivät ole päätuotteeni, mutta jos hyvä asiakas pyytää, niin toki menen kuvaamaan. 

Yritysjuhlien kuvaaminen on eräänlaista repparikuvaamista, jossa pitää dokumentoida hyvä tunnelma paikan päällä. Näissä bileissä oli paikalla huomattava määrä julkkiksia, joka on minulle pieni ongelma. Olen toki vuosien mittaan kuvannut monenlaista julkimoa aina Suomen presidentistä kansainvälisiin rokkistaroihin, mutta olen kovin huono seuraamaan julkkisten elämää. Tästä seuraa että en oikein tunne uusimpia julkkiksia enkä tiedä kuka on kuka.

Tämä julkkishomma on mielenkiitoinen ilmiö, sillä joillekin ihmisille nämä julkisuuden henkilöt ovat kuin toisesta maailmasta, josta esimerkkinä YLEn tiloissa sattunut pieni ja hauska välikohtaus.

Kuvasin YLEllä eläkeläisten kiertokäyntiä studiotiloissa. Kuvat tulivat YLEn arkistoon ja tämä tapahtui joskus 90-luvun alkupuolella. Menimme studiosta toiseen, kunnes tultiin uutisstudioon, jossa ihan ilmielävä Arvi Lind oli seuruetta vastassa. Siinä meinasivat mummoilta jalat mennä alta. Eräs vanha rouva sanoi vapisevalla äänellä: "saanko koskea?"

Kuvasin synttäribileissä  varmuuden vuoksi mahdollisimman kattavasti ja pyrin siten tallentamaan kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät vieraat. Tai ei kai siellä niitä vähemmän tärkeitä ollutkaan. 

Käytin kuvauksessa Nikon D700 kameraa, 24 - 70 mm f/2.8 ja 14 - 24 mm f/2.8 zoomeja sekä SB-800 salamaa. Salamassa minulla oli kääntösuodin, joka muuttaa salamanvalon keinovalon väriseksi.

Olisin pärjännyt hyvin pelkällä pidemmällä zoomilla, mutta aluksi ajattelin, että 14 millisellä voisin tehdä jotakin hauskoja ja dramaatisia kuvia. Koska minulla oli vain yksi runko, niin käytännössä kuvasin miltei koko illan 24 - 70 mm zoomilla, koska se on erittäin hyvä polttovälialue.

Tuo 14 - 24 mm zoomi on kyllä ihan tajuton kakkula optisesti. Piirto on erinomaista täydellä aukolla kuvan reunoille asti. Huonoa on pullistuva etulinssi, joka on esillä hieman liikaa. Ulkona kuvatessa etulinssiin tulee pisaroita aivan heti, jos vähänkin sataa. Suodatinta ei myöskään voi käyttää. Minulle tämä on tärkeää, koska joskus kiinnitän kameran autoon imukupilla ja kuvaan auton liikkuessa. Suodatin voi pelastaa, jos linssiin osuu pieni kivi tai jotain muuta.

Nikon D700 on todella miellyttävä kamera käytellä. Minulla tietenkin sormet ovat tottuneet Canoniin, mutta siltikin kuvaaminen Nikonilla oli sujuvaa. Kuvasin koko illan ISO 1600 asetuksella ja minulla ei ole pahaa sanottavaa kameran suorituskyvystä tältä osin. Tarkennus toimi hyvin, mutta erittäin hämärässä tuli muutamia hutilaukauksia. Muistikortin lokeron kansi aukesi muutaman kerran kameraotteeni seurauksena, joka oli erikoista ja ennennäkemätöntä minulle.

Kokeilen Nikonia vielä muutamissa kuvauksissa ja katsotaan sitten mihin siitä loppujen lopuksi on.

Yllä muutama otos bileistä.


 
Bloggers Team