Joren edellinen juttu kuvatoimistojen historiasta osui maaliinsa ja jutun lukeneet, tai oikeammin pieni osa, toivoi minultakin jotain menneiden muistelua. Lupaan muistelmia enemmänkin jossain vaiheessa, mutta filmiajan arkistoni ovat lievästi sanoen sekavat, joten sopivan materiaalin löytäminen ottaa aikansa.
Minulla olisi Yleisradion ohjalmatuotantoon liittyen paljon hyvää materiaalia, mutta aivan kuten Joren kuvat ovat kuvatoimiston arkistoissa, niin minunkin YLE-kuvat ovat arkistoholveissa. Otan arkistot tehoetsinnän piiriin ja katsotaan mitä esiin tulee.
Tässä kuitenkin kolme otosta Suomirockin 80-luvulta. En aivan tarkkaan muista kuvien tapahtumapaikkoja, mutta jossain Suomessa kuitenkin. Kaikki kuvat olen kuvannut Kodakin Tri-X filmille, joka oli ehdottomasti paras mustavalkofilmi minun filmikuvaushistoriani aikana.
Kuvasin ja kehitin tätä filmiä tuhansia rullia milloin minkin herkkyden mukaan valotettuna ja filmin ominaisuudet tulivat ajan myötä niin tutuiksi, että tiesin aivan tarkkaan miten materiaali käyttäytyy eri olosuhteissa. Tässä olevat kuvat olen valottanut ja kehittänyt aivan ohjeiden mukaan, ja se herkkyyshän oli ISO 400.
Minusta tuntuu, että silloin minulla oli parempi tuntuma kalustoon ja filmimateriaaliin kuin nykyään digikameraan. Se johtui varmaan siitä, että kuvauksen aikana ei voinut vakoilla mitä rullalla jo on. Nykyään ei eräässä mielessä tarvitse osata niin hyvin, koska aina voi tarkistaa onko kuva halutunlainen.
Esikatselumahdollisuus on ilman muuta hyvä asia, mutta jollain tavalla se on ehkä rappeuttanut joitakin taitoja, samoin kuin automaattitarkennus. Osasin ennen tarkentaa nopeasti ja varmasti käsin, mutta en enään osaa niin hyvin. Tähän voi kyllä vaikuttaa ikääntyvät silmänikin, mikään ei ole niin kuin ennen :-)
Kamerani oli silloinkin Nikon, mutta en muista millä rungolla nämä on kuvattu. Ehkä Nikon F3. Objektiiveina käytin 24 mm f/2, 35 mm f/1.4 ja 85 mm f/1.4. Tällaisen trion ottaisin tänä päivänäkin, jos sellaisen Nikoniin vain saisi. Minulla oli tapana käyttää kolmea runkoa, koska siihen oli mahdollisuus, enkä pitänyt objektiivien vaihtelusta kesken kuvauksen silloinkaan.
Yläkuvassa Ismo Alanko, keskikuvassa Mato Valtonen ja alakuvassa Neumann.
