Jore Puusa on useimmille suomalaisille valokuvauksen harrastelijoille tuttu, ainakin teräväkynäisen kirjoittelunsa ansiosta, joka herättää tunteita suuntaan jos toiseenkin. Jore on kommentoinut tätäkin blogia varsin aktiivisesti.
Tästä päivästä eteenpäin Jore kirjoittelee ihan oikeita juttuja tänne Sulantoblogiin aina silloin tällöin.
Jore aloittaa erittäin mielenkiintoisella kuvatoimistojen lähihistoriaa käsittelevällä kuvarepparilla. Tämä on minullekin mielenkiintoista, sillä vaikka olenkin aloittanut ammattikuvaajan urani jo vuonna 1983, niin en ole koskaan työskennellyt Pressfoton kaltaisessa kuvatoimistossa.
Jore, ole hyvä.
Kuvatoimistotyö lienee monille tuntematon ja pimeä lehtikuvauksen alue.
Penkoessani diojani vuodelta 1988, löysin sarjan kuvia silloisesta työpaikastani Pressfotosta.
Diat olivat tuhoutumassa, niissä on hometta ja roskia.
Pelastin niistä muutamia, jotta sinä -valokuvauksen menneestä ajasta kiinnostunut- pääset aikamatkalle.
Penkoessani diojani vuodelta 1988, löysin sarjan kuvia silloisesta työpaikastani Pressfotosta.
Diat olivat tuhoutumassa, niissä on hometta ja roskia.
Pelastin niistä muutamia, jotta sinä -valokuvauksen menneestä ajasta kiinnostunut- pääset aikamatkalle.
Kuvatoimistoja oli Suomessa kaksi. Lehtikuva Oy välitti maaseutulehdille UPI:n ja Reutersin kuvia maailmalta ja Pressfoton kruununjalokivi oli AP eli Associated Press. Kuvatoimittaja Sixten Johansson hakee tässä kuvasaalista telefotovastaanottimista, joista livahti esiin joka seitsemäs minuutti uutiskuva jostain maailmalta AP:n toimiston lähettämänä.
Kuvatoimittaja päätti, minkä kuvan uutisarvo oli riittävä ja kuva reprottiin kinarilla, kehitettiin ja lähetettiin telefotokeskuksen kautta Pressfoton asiakkaille Suomeen.
Telefotovastaanottimen sisällä oli kolmekylpykone, joka teki valonherkälle rullamateriaalille analogisesti kuvia puhelinlinjan kautta tulevasta signaalista.
Pressfoto tietenkin kuvasi kaiken kuvaamisen arvoisen Suomessa ja ulkomailla. Tässä palanen päivittäistä kuvauslistaa.
Jääkiekon MM. kisoissa näyttää olevan Leif Weckström ja Hannu Vierula kuvaa eduskunnassa.
Jääkiekon MM. kisoissa näyttää olevan Leif Weckström ja Hannu Vierula kuvaa eduskunnassa.
Kai Hagström on Presidentin linnassa ja Aki Paavola karkottamassa -ties kuinka monennen kerran- PohjoisKorean lähettilästä.
Lista eli jatkuvasti ja kuvaajiin oltiin yhteydessä ARP:n avulla, myös piipparit tekivät tuloaan.
Kun kuvaaja tuli keikalta, hän ajoi filminsä läpi telakehityskoneesta, säätäen sen nopeuden ASA lukua vastaavaksi.
1600 ASA näytti silloin hyvältä, nyt sen rae saisi aikaan kauhun huudon kuvaajista käsin. Meitä ei rae haitannut.
Kuvaaja katsoi luupilla filkkansa ja merkitsi kopioitavat kuvat merkkauspihdeillä perforointiin, naps ja naps.
En vain enää muista koodeja, mitä tarkoitti kaksi koloa ja mitä kolme?
Kun kuvat oli valittu ja kerrottu kuvatoimittajalle mitä on tulossa, lähdettiin seuraavalle keikalle. Keikkoja oli viidestä kymmeneen päivässä. Filmit jätettiin kopistien lokeroon ja kuvat ilmestyivät kuvaajan omaan lokeroon aikanaan.
Labra oli kaiken sydän, äärettömän ammattitaitoiset kopistit tekivät hirvittävästäkin negasta kunnon printin nopeasti. Laatu oli tasaista koska asiakaslehdet eivät voineet enää kuin lähettää vastaanottamansa kuvan reproon, oli se millainen tahansa.
Siksi juuri kopisti loi kuvatoimiston teknisen laadun.
Loppuvaiheessa kaikissa labroissa oli jo telakoneet, eikä ns. litkuja käytetty. Siitä kopistit olivat onnellisia, koska kemiat söivät kädet kamalaan kuntoon ja ilmanvaihtokin parani. Mutta mitä rouvat mahtoivat hengittää kymmenien labravuosiensa aikana?
Kuvatoimistoissa puhuttiin kuvista aamusta iltaan. Mietimme miten asiakkaat suhtautuvat kuvien viestiin. Mitä pitäisi tehdä toisin, jotta uutisen kaikki nyanssit mahtuisivat pariin maaseudulle ja maailmalle lähetettävään kuvaan? Kuvamäärät olivat murto-osa nykyisestä ja yksittäisen kuvan merkitys oli suurempi kuin nyt.
Kuvassa Leif Rosas ja Kimmo Von Luders keskustelevat, mikä kuva lähetetään eteenpäin.
Asiakaslehtiä oli kaikilta poliittisilta laidoilta, niinpä kuvasimme myös tarvittavaan poliittiseen muottiin. Kuvasimme siis tarpeen vaatiessa tilatut haastattelut vasemmistolaisesti ja tunnin päästä oikeistolaisesti. Sellaista ei enää tehdä.
Kun kuvat oli kopioitu, ne kierrettiin captionin kanssa telefotolähettimen rummulle.
Caption oli pieni tekstitiivistelmä siitä, mitä oli kuvassa. Niitä kirjoittivat myös kuvaajat. Kielen oli oltava hyvää ja asioiden oikein.
Kuvatoimistokuvaaja olikin monitaituri, keikoilla tutkiva toimittaja, telefoto- ja puhelinoperaattori, kopisti ja kuvaaja ym. logistiikkanero samassa ihmisessä.
Kuvarumpu pyöri siten, että kuvan lähettäminen kesti 7 minuuttia, kuvan luki pieni valopiste, joka liikkui kuvaa pitkin askelmoottorin kuljettamana.
Kuvanlukija muutti telefoton harmaasävyt eri hertsisiksi piippauksiksi, jotka kulkivat puhelinlinjaa vastaanottimeen, jossa piippaukset muutettiin takaisin harmaasävyiksi.
Lopuksi kuvat ja negat arkistoitiin kuoriin. Arkistohenkilökunta muisti kuvien olipaikat hämmästyttävästi. Kun kävi pyytämässä kuvaansa johonkin tarpeeseen, osasi arkistohenkilö yleensä mennä suoraan oikean kuoren luo.
Kuvatoimistokuvaajilla ei ole oikeuksia kuviinsa, joten minunkin elämäntyöni makaa Lehtikuva Oy:n ja Pressfoton arkistoissa ja ulkomaille päätyneet sotakuvat Brysselistä New Yorkiin. Eikä luoksepääsyä ole, surullista, koska retrospektiiviä ei saa koskaan tehtyä.
Uusi tekniikka alkoi hiipiä esiin -80 luvun lopulla. Kuvassa Haselbladin yhdistetty negaskanneri ja lähetin, jota käytettiin kuvauskeikoilla. Laite korvasi matkalabrasta suurennuskoneen.
Keltainen möykky on skannerin valolähde, jonka alle nega laitettiin telineeseen ja skannattiin digitaalimuotoon. Ensin skannerit tekivät vain mustavalkoista, mutta tämä versio kuvassa osasi jo värinegan. Käytännöt muuttuivat ja lehdissä alkoi värikuvan vyöry siirryttäessä -90 luvulle.
Kun kuva oli skannattu, niin varsin hankalan komentokielisen käyttöliittymän kautta kuvaa voi hiukan käsitellä. Kuva varustettiin tekstillä ja lopulta lähetettiin Pressfotoon ( edelleen 7 minuuttia / kuva) vastaanottimethan olivat edelleen analogisia.
HBL:n vieressä on Telexlaite, jolla oltiin yhteydessä lehtiin. Laite perustui reikänauhaan, jolle viesti kirjoitettiin ja nauha ajettiin sitten suurella nopeudella puhelinverkkoon erityisiin telexsoitteisiin, jolloin saatiin puhelinkulut alas ja viestin välitys varmemmaksi.
Jore Puusa
Kun kuva oli skannattu, niin varsin hankalan komentokielisen käyttöliittymän kautta kuvaa voi hiukan käsitellä. Kuva varustettiin tekstillä ja lopulta lähetettiin Pressfotoon ( edelleen 7 minuuttia / kuva) vastaanottimethan olivat edelleen analogisia.
HBL:n vieressä on Telexlaite, jolla oltiin yhteydessä lehtiin. Laite perustui reikänauhaan, jolle viesti kirjoitettiin ja nauha ajettiin sitten suurella nopeudella puhelinverkkoon erityisiin telexsoitteisiin, jolloin saatiin puhelinkulut alas ja viestin välitys varmemmaksi.
Jore Puusa
