Aina niin mainion TOPin kautta törmäsin mielenkiintoiseen juttuun, jossa käsitellään Tanskassa sattunutta valokuvaaja Klavs Bo Christensenin diskaamista sikäläisessä vuoden lehtikuvat kilpailussa. Syynä diskaamiseen oli liiallinen kuvankäsittely.
Kuvaesimerkit ovat kyllä aika äärimmäisiä, mutta ei Christensen kuitenkaan ole lisäillyt tai poistellut kuvista mitään, jos kontrastin ja värien lisäilyä ei lasketa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuvajournalismin täytyy olla rehellistä ja kuvien aitoja, mutta mikä sitten on aitoa?
Vanha esimerkki sanoo, että jo kuvakulman ja rajauksen valinta on eräänlaista totuuden muokkaamista. Siinä kuvaaja valitsee mitä hän haluaa näyttää katsojalle.
Valotuksen huolellisella valinnalla kuvastilanteessa kuvaaja voi saada kuvassa näkymään haluamiaan asioita. Salamavalolla kuvaaja voi korostaa jotakin asiaa kuvassa, jos niin haluaa.
Nykyään kuvien värejä ja ilmettä voi muovailla helpommin kuin ennen digitaalista aikaa, mutta kyllä filmien ja niiden käyttötavan valinnallakin pystyi huomattavasti vaikuttamaan lopputulokseen. Diafilmin prässääminen parilla aukolla nosti kummasti kontrastia ja värikylläisyyttä muista tekniikoista puhumattakaan.
En tässä mitenkään puolustele Christensenin kuvia, joista osa on ihan komeita, mutta mihin raja sitten vedetään? Jos kuvaan suoraan jpg-kuvia, niin mihin asentoon saan laittaa kamerani kontrastin ja värikylläisyyden, jotta kuvani ovat aitoja ja rehellisiä? Jos kuvaan raakana, niin pitääkö esim. Lightroomiin laittaa joku journalismiasetus, jossa säätövarat ovat tavallista pienemmät?
Ehkä se kuuluisa maalaisjärki auttaa tässäkin. Osa Christensenin kuvistakin näyttää miltei paremmilta hieman lievemmillä sävyillä ja voi olla, että tässä esimerkissä kuvaaja meni hieman liian pitkälle. Liika on liikaa.
Yllä Panasonic LX-1 kameralla kuvaamani otos, josta kaksi versiota. Ylempi on suoraan kameran jpg-kuva ja alempi on sama jpg, jota olen Lightroomissa hieman tuunannut.
