Showing posts with label ruoka. Show all posts
Showing posts with label ruoka. Show all posts

Harjoittelin ruokakuvausta

Harjoittelin ruokakuvausta pari päivää sitten hyvän ystäväni Kari Castrénin kanssa. Olen tehnyt jonkin verran ruokakuvia urani varrella, mutta se ei ole ollenkaan vahvin alueeni. Nyt olen päättänyt harjoitella ja tulla paremmaksi siinä. Kari on kokki korkeamman voiman armosta ja laittaa aivan taivaalliset appeet, kuten Paistinkääntäjiin kuuluvalta hämmentäjältä voi odottaakin.

Me teemme ruuan luomukuvausta, joka tarkoittaa, että kuvaamme syötäväksi tehtyjä ruokia ja annoksia. Kumpikin rakastamme ruokaa ja ruuanlaittoa, joten ruuasta tehtyjen syömäkelvottomien veistosten kuvaaminen sotii ideologiaamme vastaan emmekä siis sellaisia kuvaa, jos saamme itse päättää mitä teemme. Ja nyt me saimme.
Taboule 
Tässä yksi esimerkki, jonka kuvasin Olympus E-5 kameralla ja Olympuksen 50 mm f/2 makro-objektiivilla. Käytin kahta valoa: yksi Olympus FL-50R salama metrisen sateenvarjon läpi ammuttuna annoksen takaa kameraa vastaan ja etuvasemmalta toinen FL-50R salama Honlphoton SpeedGrid hunajakennolla anatamassa hieman täytettä salaatin etupuolelle. Salamat välkkyivät Olympuksen langattomalla järjestelmällä. Tämä on aivan suora Olympuksen jpg-kuva, siis jpg!

Halusin vaalean ja valoisan vaikutelman kuvaan ja esim. annoin haarukan palaa puhki, koska sen muodot näkyvät kuitenkin. Kuvassa olisi hieman parantamista, pari pikku juttua, mutta olen silti melko tyytyväinen.

Kuvassa oleva salaatti on nimeltään taboule, jossa aineksina on bulguuria, persiljaa, punasipulia, tomaattia, oliiviöljyä ja sitruunamehua. On ihan törkeän herkullista. Kaikki syötiin kuvauksen jälkeen.

Alla valaisukaavio. Kamerassa olivat seuraavat asetukset f/2.2, 1/50 s. ja ISO 100. Salamoiden tehot olivat: pääsalama varjon takana 1/2 ja täytevalo 1/50.

Kuha-annos keittiömestari Markus Rautalan tapaan

Tänään ilmestyneessä Talouselämä lehden numerossa on kuvaamani kuha-annos. Kuva liittyy isoon reportaasiin kuhasta, sen kalastuksesta, viljelystä jne. Reportaasin on kuvannut lehden oma kuvaaja Timo Pylvänäinen, mutta ruoka-annoksen kuvaamiseen pyysivät minut.

Ruokakuvat eivät ole ihan parhainta osaamisaluettani, mutta olen niitäkin vuosien varrella tehnyt. Viimeksi hapankorppuhampurilaisen, joka tuli niin ikään Talouselämään.

Kuvattavat ruoka-annokset tehdään yleensä hieman eri tavalla kuin syötäväksi tarkoitetut, mutta tämä kuha oli ihan oikeasti valmistettu ja kuvauksen jälkeen apulaiseni Saken kanssa annoimme keittömestari Markus Rautalalle kehuja annoksen aromeista. Hyvää oli, voimme molemmat suositella. Markus jopa valmisti toisen annoksen meille syötäväksi siltä varalta, että ensimmäinen jäähtyi liiaksi kuvauksen aikana.

Kuvan tein ravintola Fishmarketin tyhjässä ravintolasalissa, jossa teimme pieniä uudelleenjärjestelyjä tilapästä studiota varten. Kuvan sommittelu on tuollainen siksi, että alaosaan piti jäädä tila reseptille ja valmistusohjeille. Alla olevasta kuvasta näkee lopputuloksen, joka toimii ja näyttää hieman erilaiselta verrattuna yllä olevaan kuvaan ilman tekstiä.
Tällaisia kuvatessa pitää osata hahmottaa valmis lehden sivu, koska tässäkin tapauksessa pelkkä kuva on aika tyhjän näköinen. Joskus kuvaustilanteessa kun tarkastelee oudosti sommiteltua kuvaa, niin pitää oikein itselleen tolkuttaa, että kyllä se sitten valmiina painettuna näyttää ihan hyvältä. Minulla on annoksesta sellainenkin kuva, joka toimii yksinään, mutta haluan tässä näyttää miten tämä lehden kuva on tehty.

Kuvasin Nikon D700 kameralla ja 24 - 70 mm zoomilla aukolla f/4, jotta syväterävyys olisi pieni. Pöydän etualan piti jäädä riittävän epäteräväksi, jotta tekstin voisi laittaa kuvan päälle. Muutenkin halusin kuvasta valoisan ja selkeän tuntuisen. Olen kuvauksen jälkeen nostanut kuvan kontrastia ja keskisävyjä, mutta muuta käsittelyä en ole tehnyt.

Valaisin tuttuun tapaan kahdella Nikon SB-900 salamalla, joissa oli Photoflex sateenvarjot. Pienemmällä 76 cm varjolla varustettu valo oli päävalona vasemmalta ja isolla 114 cm varjolla tasoitin oikealta ( alla olevassa kuvassa oikea ja vasen toisin päin ). Valotusaika oli 1/200 ja herkkys ISO 200. En halunnut vallitsevaa valoa mukaan kuvaan, mutta onneksi salissa oli sen verran hämärää, että ongelmaa ei tästä syntynyt. En valitettavasti taaskaan muista salamoiden tehoja, mutta päävalo oli ainakin 2 - 3 aukkoa tasoitusta korkeammalla teholla. Työskentelin ripeästi, koska pelkäsin, että annos menee huonon näköiseksi, jos se seisoo lautasella liian kauan.

Tällä kertaa en jaksanut piirtää kaavioita, koska Sakke dokumentoi valojen ja muiden kuvaukseen liittyvien tekijöiden paikat. Sakella on muuten vasta hankittu Canon 28 mm f/1.8, johon hän on suorastaan ihastunut ja on luvannut kirjoittaa kakkulasta blogiini.
 
Bloggers Team