Tämä kuva Antonov AN-2 lentokoneesta Malmin kentä yllä talvella 2006 julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, jossa oli Antonovista iso juttu. Tämä oli yksi ensimmäisiä kuvauksia silloin uudella Canon 5D kamerallani.
Kuvasin Cessna 172 koneesta, josta toinen sivuovi oli poistettu ja kuvaaminen oli todella mukavaa hyvän näkymän vuoksi. Roikuin oviaukosta puoliksi ulkona pelkän lannevyön varassa, eikä edes hirvittänyt. Ei ainakaan ennen kuin pidin pientä taukoa kuvauksessa ja vilkaisin suoraan alas, jossa maan kamara näkyi kilometrin päässä.
Olimme nousseet Cessnalla etukäteen sovitulle korkeudelle odottelemaan Antonovia, joka nousussa päihittää Cessnat mennen tullen. Tämä iso kaksitaso nousee kuin hissi. Olimme lisäksi lennonjohdon kanssa sopineet, että lennämme muodostelmassa ja otamme kuvia.
Ensimmäisten laukausten jälkeen otin vastavalosuojan pois 70 - 200 mm zoomista, koska potkurivirta riepotteli kameraa liikaa. Kuvaaminen helpottuikin heti, kun vv-suoja poistui.
Kuvauspäivänä tammikuussa 2006 oli poikkeuksellisen hieno sää ja lämpötilakin vain pari astetta pakkasella, mutta minulla oli kyllä naama huurteessa, kun laskeuduttiin. Potkurivirta teki hommansa siinäkin.
Minulla on taipumusta merisairauteen eikä tällainen kieppuminen pikkukoneella välttämättä ole kaikista parasta ajanvietettä. Maahan päästyämme minulla olikin hieman hutera olo hetken aikaa.
Kuva on otettu 95 mm polttovälillä, joten emme olleet aivan hirveän kaukana Antonovista. Joo, tiedän kyllä, että ilmavoimissa kuvaavat laajakulmalla toisiaan ihan vierestä, mutta siviilissä säännöt ovat toiset ja ehkä pilotitkin. Tässä tosin Cessnan pilotti hoiti homman tosi hienosti.
Kuva on siis otettu Canon 5D kameralla ja 70 - 200 mm f/2.8 L IS objektiivilla polttovälillä 95 mm. Kuvausaukko oli 5.6, valotusaika 1/800 ja ISO 200.